Tämän horoskooppimerkin kanssa on vaikeinta pysyä ystävänä – katso ettet se ole sinä

Kaikkien kanssa ei ole helppoa olla ja pysyä ystävänä.
Toiset solmivat läheisiä koko elämän kestäviä ystävyyssuhteita jo lapsena ja nuorena. Joillekin tuntuu taas vaikealta ylläpitää ystävyyttä eikä sitä välttämättä edes halua. Jos kuulut näistä jälkimmäiseen osaan, saattaa se johtua horoskooppimerkistäsi. Sellaisenkin kanssa ystävänä pysymisestä voidaan palkita, jonka kanssa se ei ole helppoa.
Kuusi vaikeimpana ystävyyden kokevaa horoskooppia
6. Vaaka
Vaaka on sijalla 6, koska vaaka haluaa pysyä neutraalina tilanteissa, joissa pitäisi osata kertoa oma mielipide vahvasti. Siitä voi laistaa, jos ei ole kovin hyvänä ystävänä. Vaaka ei osaa valita riidassa puolta, mutta hänen kanssaan on silti helppoa tulla toimeen, mutta ei kovin helposti sydänystäväksi.
5. Oinas
Oinas on tottunut olemaan ensimmäinen, kun kyse on jostakin kilpailemisesta. Oinaalta on vaikea saada anteeksi, joten ystävyys ei ole hänen kanssaan helppoa.
4. Neitsyt
Neitsyillä on sellainen maine, että he ovat kovia tuomitsemaan. Heistä tuntuu helposti, että heitä ei kunnioiteta tarpeeksi. Sellaisen kanssa on vaikea olla ystävä.
3. Skorpioni
Skorpioniin on vaikea tutustua ja vieläkin vaikeampaa tulla läheiseksi ystäväksi. Sen eteen, että skorpionista saa hyvän ystävän eli murennettua hänen paksun kuorensa, pitää tehdä paljon. Kaikki eivät sitä jaksa tehdä.
2. Jousimies
Jousimies pitää seikkailuista, eikä hänellä tunnu olevan koskaan aikaa ystäville. Hänen kanssaan joutuu sopimaan aikatauluista tarkkaan, jotta ne sopivat yhteen. Jos se sopii, että hän ei aina ehdi vastaamaan viesteihin, niin ehkä hänen kanssaan onnistuu ystävystymään.
1. Kaksoset
Kaksoset on vaikein horoskooppimerkki, jonka kanssa onnistua ystävystymään. Hänen kanssaan on helppo ystävystyä, mutta niin on monen muunkin. Jos on valmis aina uusien ihmisten esittelyyn, onnistuu ehkä olemaan myös tämän horoskooppimerkin ystävä. Ystävyys tulee kuitenkin sisältämään paljon kaaosta eikä se sovi heikkohermoisille.
Lähde: Bestlife
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nämä 25 vaatemokaa saavat sinut näyttämään mummomaiselta – koita välttää näitä
- Tästä syystä ensirakkaus vaikuttaa koko loppuelämääsi
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Lipödeema on vaiva, josta jopa yli 10 % naisista voi kärsiä – tunnista salakavalat oireet
- Tämä kaikki tapahtuu, jos et pese lakanoitasi kerran viikossa – monia oireita
- 7 syytä mennä nukkumaan eri aikaan oman puolisonsa kanssa – tällainen vaikutus
- Näin likaisista tennareista tulee kuin uudet – tarvitset 2 raaka-ainetta, jotka löytyvät kotoa
- Nämä merkit viittaavat siihen, että olet rakastunut narsistiin
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana
- Suhteesi on tuhoon tuomittu, jos et huomioi siitä näitä 3 asiaa