Tämä yöllä tapahtuva asia saattaa johtaa parisuhteesi päättymiseen
Et välttämättä edes tiedä tekeväsi sitä, mutta se saattaa tulla sinun ja kumppanisi väliin.
Moni meistä viettää suuren tai jopa suurimman osan ajastaan kumppaninsa kanssa. Me syömme yhdessä, nukumme yhdessä ja olemme toistemme kanssa niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.
Tämä ei silti tarkoita sitä, etteivätkö toisen tavat voisi välillä olla todella rasittavia. Erään tuoreen tutkimuksen mukaan on olemassa eräs yöllinen tapa, joka voi olla hyvinkin tuhoisa suhteellenne. Pahinta on, ettet välttämättä edes tiedä tekeväsi sitä.
Moni suhteen kannalta haitallisista tavoista on onneksi meidän omassa hallinnassamme, ja voimme tehdä tietoisen päätöksen, toimimmeko suhteessamme haitallisella tavalla. Esimerkiksi roskaruoan syömisen on tutkittu olevan haitallista parisuhteelle. Tämä on kuitenkin tapa, johon voimme itse vaikuttaa, ainakin omaan syömiseemme.
Ikävä kyllä eräs yöllinen tapa ei lukeudu niihin haitallisiin tapoihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Emme kenties edes tiedämme tekevämme sitä. Tämä parisuhteelle haitallinen tapa on kuorsaus.
Etenkin, jos et ole sikeä nukkuja ja unesi on kevyttä, on puolison kuorsaaminen todella raskasta. On kamalaa, jos oma uni vaikeutuu tai muuttuu jopa mahdottomaksi, kun vierestä kuuluu höyryjunaa muistuttava melu yöt läpeensä.
Tutkimuksessa oli mukana 2000 osallistujaa, ja heistä 78 % kertoi, että yhteensopivuus makuuhuoneessa (nukkumisen kannalta, ei seksin) on heille tärkeä osa-alue. Lisäksi tutkimuksessa selvisi, että jopa kaksi viidestä tutkimukseen osallistuneista kertoi lopettaneensa suhteen uniongelmien, kuten puolison kuorsaamisen vuoksi.
Jos puolisosi kuorsaa, kerro se siis hänelle! Jos hän nimittäin ei edes tiedä kuorsaavansa, ei hän oikein voi tehdäkään asialle mitään, vai mitä?
Pyrkikää löytämään yhdessä ratkaisu, jotta kuorsaaminen ei tulisi suhteenne tielle!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Somnox Sleep, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi