Tämä yllättävä sana pelastaa avioliittoja
Pitkät suhteet ja kestävät avioliitot eivät synny itsestään. Toimiva parisuhde vaatii työtä, mutta on silti yksi sana, joka voi pelastaa jopa koko suhteen.
Kyseessä ei mikään rakastamiseen liittyvä sana, joista toki on myös apua, jos haluat, että puoliso tietää kuinka olet vielä häneen rakastunut. Molemmilta osapuolilta vaaditaan monia asioita, jotta suhde toimii. Ne liittyvät The List -sivuston mukaan toisen kunnioittamiseen ja siihen, että ollaan yhdessä oikeista syistä.
Rakastuminen on helppoa, mutta siinä tilassa pysyminen voi olla todella vaikeaa. Varsinkin jos yhdessä joudutaan kokemaan kovia esimerkiksi taloudellisia ja henkilökohtaisia menetyksiä. Mutta tässä on nyt sellainen sana, jota ei koskaan pidä unohtaa. Se voi pelastaa paljon, ehkä joissakin tapauksessa koko liiton. Se sana on:
”Kiitos!”
Se voi olla jokin pieni ele, jonka puoliso on tehnyt puolestasi, josta on hyvä kiittää. Kun hän on sinulle ystävällinen ja huomioi sinut, muista myös silloin kiittää häntä. Sillä kerrot hänelle, että se merkitsi sinulle paljon. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että hän avasi sinulle oven, kun menitte sisään kauppaan tai ojensi sinulle ruokapöydässä ketsuppipurkin.
Kun puolisot näyttävät toisilleen, vaikka ihan pienilläkin eleillä, kuinka toisesta välittää, on se tärkeää. Ja tämä pieni sana, ”kiitos”, on oikein toimiva sana, jolla sen voi näyttää.
Lähde: The List
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti