Tämä yllättävä muutos ruokatavoissa voi johtaa parempaan seksiviettiin – myös yöunet voivat parantua
Rajoittamalla nautittujen kaloreiden määrää voi muutoksia tapahtua muuallakin kuin painossasi.
Nukut paremmin, kilot karisevat ja seksivietti kasvaa. Tutkimuksen mukaan yhdellä muutoksella ruokavaliossa nämä asiat voivat olla mahdollisia: kaloreiden rajoittamisella.
Women’s Healthin mukaan tutkimusta varten 100 ylipainoista sekä keskivertopainoista miestä ja naista pyydettiin jättämään pois 25 prosenttia päivittäisestä nautittujen kaloreiden määrästään kahden vuoden ajaksi. Heidän tuloksiaan verrattiin osallistujiin, jotka eivät tehneet muutoksia ruokavalioonsa.
Kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen aikana osallistujat, jotka noudattivat kaloreiden suhteen rajoitettua ruokavaliota, sekä laihtuivat että kertoivat nukkuneensa öisin paremmin ja omaavansa paremman seksivietin verrattuna osallistujiin, jotka söivät normaalisti.
Women’s Health kuitenkin huomauttaa, että kaloreiden rajoittaminen ruokavaliossa ei ole helppoa eikä kovin nautinnollista. Tämän lisäksi kaikki tutkimukseen osallistuneet eivät onnistuneet 25 prosentin rajoituksessa; tutkijoille ilmenikin, että osallistujat onnistuivat jättämään pois 11,9 prosenttia päivittäisestä kaloreiden määrästään.
Monet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että terveen painon ylläpitäminen on hyvästä sekä yöunia että seksielämää ajatellen. Ja kuten tämä JAMA Internal Medicine -journalissa julkaistu tutkimus osoittaa, ei sinun täydy liioitella kaloreiden rajoittamisessa, jotta tuloksia syntyisi.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi