Tämä yksittäinen asia voi ratkaista, kuinka vanhaksi elät
Tutkijoille tuli yllätyksenä, mikä asia ratkaisee, kuinka monta ikävuotta ihminen elää.
Suuri osa meistä varmaankin toivoo elävänsä mahdollisimman pitkään, ja toiveeseen kuuluu tietysti myös se, että elinvuodet olisivat mahdollisimman laadukkaita ja terveitä.
Terveyden eteen tulisikin tehdä töitä koko elämän ajan, sillä lähes kaikenlaiset elämän aikana tehdyt valinnat vaikkapa ruokailussa, juomisessa, nukkumisessa ja liikunnassa vaikuttavat siihen, millainen ja kuinka pitkä elämä meillä tulee olemaan.
Mutta mikä eliniän pituuteen ja laatuun vaikuttaa kaikkein eniten?
Uusi kansainvälinen tutkimus paljastaa hyvin yllättävän faktan siitä, mikä on kaikkein tärkein yksittäinen tekijä elinvuosien ja niiden laadukkuuden määrittämisessä. Moni meistä varmaankin ajattelee, että lääketieteelliset seikat, kuten verenpaine, kolesterolitasot, diabetes ja tupakan ja alkoholin kulutus olisivat kaikkein merkittävimmät seikat.
Nämä edellä mainitut asiat otettiin tutkimuksessa tietenkin huomioon, kuten myös reseptilääkkeiden käyttö, harrastettu liikunta, harrastukset, unirytmi, ruokavalio ja sosiaalisten suhteiden määrä ja laatu. Yhteensä tutkijat mittasivat 65 erilaista kuolleisuuteen vaikuttavaa tekijää.
Tärkeimmäksi eliniän pituuteen ja laatuun vaikuttavaksi tekijäksi nousi kuitenkin hyvin yllättävä yksittäinen tekijä. Nimittäin se, miten henkilö itse subjektiivisesti koki oman terveydentilansa. Jos henkilö siis itse koki terveydentilansa hyväksi, oli se eliniän ja elämänlaadun kannalta tärkeämpi seikka, kuin vaikkapa verenpaine tai kolesterolitasot.
Tutkijat eivät osaa selittää, mistä tämä johtuu, ja tulos onkin kaikin puolin yllättävä.
On siis todella merkittävää, kuinka terveeksi itse tunnet itsesi!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Your Tango / Kuva: Maksim Chernishev, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi