Tämä on kaikkein paras keino kasvattaa lapsistasi hyviä tyyppejä – käytä näitä 5 strategiaa
Näin lapsistasi tulee onnellisia, ja kaiken lisäksi vielä mukavia ihmisiä!
Kaikkihan me haluamme kasvattaa lapsistamme onnellisia ja tasapainoisia, ja lisäksi vielä hyviä tyyppejä! Kuka haluaisi, että oma lapsi olisi itsekäs ihminen ja kaikin puolin vaikea tyyppi? Ei kukaan!
Tässä on hyvä uutinen monelle vanhemmalle: paras tapa kasvattaa lapsista hyviä tyyppejä ei vaadi kalliiden yksityisopettajien tai lastenhoitajien palkkaamista, tai esimerkiksi kalliita harrastuksia tai leirejä. Harvardin psykologit nimittäin paljastavat, että kaikkein tärkeintä lapsen kasvatuksessa on se, että kasvatat lapsen välittämään muista ihmisistä.
Psykologit kertovat, että muista ihmisistä välittävät lapset ovat selkeästi onnellisempia. Ja jos lapsi on onnellinen, ovat todennäköisesti lapsen vanhemmatkin onnellisempia.
Mutta miten lapsesta sitten kasvatetaan muista välittävä ja empaattinen ihminen?
Seuraavan 5 keinon avulla opetat lapsen katsomaan omaa napaa pidemmälle ja välittämään myös muista.
- Varaa kalenterista aikaa kivoille yhteisille jutuille
Tutkimus osoittaa, että jos lapsista välitetään ja heitä kohdellaan hyvin, oppivat he myös välittämään muista ja kohtelemaan muita hyvin. Lapselle onkin siis tärkeää antaa laatuaikaa ja panostaa yhteiseen kivaan tekemiseen. Varaa aikaa kalenteristasi yhteisille aktiviteeteille, jotta lapsikin näkee, että yhteinen aika hänen kanssaan on sinulle tärkeää ja kunnioitat yhdessä sovittuja suunnitelmia. Kysele myös lapselta, mitkä asiat hänen päivässään olivat parhaita ja mistä hän nautti. Näin hän oppii tunnistamaan omia tunteitaan paremmin, ja se tekee hänestä empaattisemman ihmisen. - Ole vahva roolimalli
Älä ole sellainen vanhempi, joka sanoo lapsilleen ”älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin sanon”. Lapsi oppii kaikista parhaiten eettisiä ja moraalisia arvoja ja käytöstapoja, kun hän tarkkailee sinua. Näytä lapselle, että olet rehellinen, tasapuolinen ja kohtelet sekä muita että itseäsi hyvin ja kunnioittavasti. Kerro myös, että kukaan ei ole täydellinen, mutta on tärkeää tehdä aina parhaansa. - Opeta lapsille välittämistä
Opeta lapselle, että muista ihmisistä välittäminen tekee heidät onnelliseksi, ja se auttaa voimaan hyvin. He eivät opi sitä, ellet sinä opeta sitä heille. Opeta lasta kunnioittamaan lupauksiaan muille ja tekemään oikein, vaikka se olisikin joskus vaikeaa. - Opeta sanomaan kiitos
Opeta lapsesi olemaan kiitollinen asioista, eikä pitämään niitä itsestäänselvyytenä. Se tekee lapsistasi avuliaita, anteliaita, myötätuntoisia ja anteeksiantavia. Lisäksi lapsistasi tulee onnellisempia ja terveempiä. - Opeta sanoittamaan tunteita
Lapsi saattaa käyttäytyä huonosti ja saada kiukkukohtauksia, koska ei osaa sanoittaa ja säädellä tunteitaan. Se voi tehdä lapsesta hankalan tyypin. Onkin tärkeää, että sinä käyt lapsesi tunteita yhdessä hänen kanssaan läpi, sanoitat hänen tunteitaan ja opetat saman myös hänelle. Siten lapsesi on myös helpompi ymmärtää muita ja myös hyväksyä oman hankalat tunteensa. Tämän ansiosta lapsestasi tulee empaattinen ja välittävä henkilö.
Käytätkö näitä keinoja jo nyt? Kannattaa ottaa ne mukaan osaksi arkea!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Redbook / Kuva: Xavier Mouton Photographie, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi