Tämä huikea hääkakku on hyvä esimerkki kompromissien teosta – katso kuva

Ainutlaatuisessa kakussa oli salainen puoli, jota kaikki vieraatkaan eivät huomanneet ennen kuin kuvat kakusta alkoivat levitä netissä.
Kia ja Billy Bunning halusivat hääkakkunsa tuovan ilmi kummankin persoonallisuuksia ja onnistuivat siinä huikeasti Tier By Tierin leipuri Julia Bakerin avulla. Baker teki Bunningeille ainutlaatuisen kakun, jonka toinen puoli on erilainen – ja ilmentää hyvin kykyä tehdä kompromisseja.
Kakun etupuoli on perinteisempi, kaunis hääkakku. Takaa se on kuitenkin yhdistelmä Marvelin ja DC Comicsin supersankareita; kakun toiselta puolelta voi tunnistaa eri kakkukerroksista viittaukset Captain Americaan, Spider-Maniin, Batmaniin ja Iron Maniin.
Life of Dad -sivusto jakoi kuvan hääkakusta Facebookissa, minkä jälkeen kuva on levinnyt pitkin nettiä.
”Monesta eri suunnasta katsottuna kakku näytti perinteiseltä hääkakulta – kuten toivoimmekin. Vasta kun se siirrettiin leikattavaksi, vieraat huomasivat piilotetun puolen. Osa eivät edes hoksanneet toista puolta ennen kuin kuvat kakusta alkoivat levitä netissä”, rouva Bunning kommentoi.
Ja tältä huikea kompromissikakku näyttää:
Leipuri Baker kertoi medialle, että kakun tekemiseen meni aikaa noin 40 tuntia. Metron mukaan hän myönsi kakun saaman nettihuomion olleen yllättävää, mutta hän on päättänyt tarjota vastaavien kakkujen tekoa pareille, joilla on vaikeuksia päättää, minkälaisen kakun haluavat.
”Olen todella iloinen ja hieman hämillään siitä, kuinka suosittu kakusta tuli. En olisi koskaan uskonut siitä tulevan näin nopeasti viraali”, Baker sanoi Metrolle ja lisäsi olevansa innoissaan viraalin hääkakun mukanaan tuomista mahdollisuuksista.
Baker myös paljasti, että hän on saanut kakkutoiveita ympäri maailman; muun muassa Australiasta, Amerikasta, Espanjasta, Kiinasta, Turkista, Unkarista ja Venäjältä on oltu Bakeriin yhteydessä.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Haistele näitä, jos olet alakuloinen – tulet huomaamaan suuren eron mielialassasi
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Onko hyvännäköisten ihmisten elämä helpompaa kuin muiden? Tutkimus selvitti asian
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 15 minuutin spagettiateria leviää netissä: Maistuu koko perheelle
- 17-vuotias kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa: Poliisi paljasti karmivan kuolinsyyn
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen
- Nainen halusi antaa lapselleen erikoisen nimen – tuleva isä loukkaantui suunnattomasti
- Kumppanisi haluaa todennäköisesti erota, jos hän kysyy sinulta yhden näistä 7 kysymyksestä
- Nämä 7 asiaa mies pitää sinulta salassa – ja se on hyvä
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- 10 huomaamatonta merkkiä kertovat, että mies pettää sinua
- Näitä 5 asiaa sinun ei kannata koskaan kertoa poikaystävälle
- Silmiesi väri kertoo kaiken tämän hyvinvoinnistasi ja alkoholinkulutuksestasi
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- 6 nerokasta ja huomaamatonta tapaa syödä joka päivä 500 kilokaloria vähemmän
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen