Tällaisia parisuhdeunia nähdään eniten – lue, millaisia merkityksiä unilla on
Parisuhteeseen ja omaan kumppaniin liittyvät unet ovat yleisiä.
Lähes jokainen parisuhteessa oleva näkee toisinaan omaan kumppaniin ja parisuhteeseen liittyviä unia. Esimerkiksi The Dozy Owlin teettämän unikyselyn mukaan kolme neljästä (76 %) vastaajasta oli nähnyt unta kumppaniinsa liittyen kyselyyn vastaamista edeltäneellä viikolla.
Unikyselyn mukaan kaikista eniten parisuhteessa olevat näkevät unta, jossa kumppani on uskoton exänsä kanssa (72 %). Myös unet, joissa kumppani jättää (64 %) tai pari alkaa odottaa vauvaa (61 %), ovat yleisiä.
The Dozy Owlin unikyselyyn vastasi yhteensä 3 584 henkilöä ja siinä saatiin selville 9 yleisintä parisuhdeunta. Kun tulokset oli saatu, The Dozy Owl kääntyi Psychic Worldin asiantuntijoiden puoleen selvittääkseen mitä yleisimmät parisuhdeunet merkitsevät.
Alta voit lukea, minkälaisia nämä yleisimmät parisuhdeunet ovat ja mitä ne merkitsevät.
Kumppani on uskoton exänsä kanssa
72 prosenttia vastaajista oli nähnyt tällaista unta. Tällainen uni yleensä tarkoittaa sitä, että koet epävarmuutta, joka sinun pitäisi selvittää; johtuuko uni siitä, että pelkäät hylätyksi tulemista, koet jääväsi vaille kumppanisi huomiota tai sinulla on huono itsetunto? Joissakin tapauksissa tällainen uni voi tarkoittaa sitä, että kuviossa on kolmaskin henkilö, jonka pelkäät olevan uhka parisuhteellesi.
Kumppani jättää sinut
64 prosenttia vastaajista oli nähnyt tällaista unta. Hieman yllättäen, tämän unen taustalla on positiivinen merkitys. Tällaisen unen näkeminen tarkoittaa sitä, että olet ottamassa seuraavan askeleen parisuhteessa, mikä on tavallaan yhden asian loppu ja jonkin uuden ja jännittävän alku, kuten ostatte oman kodin, menette naimisiin tai niinkin yksinkertainen juttu kuin sanotte toisillenne ensimmäistä kertaa, että rakastatte toisianne.
Alatte odottaa vauvaa
61 prosenttia vastaajista oli nähnyt tällaista unta. Jos perheen perustaminen ei ole osa lähitulevaisuuden suunnitelmia, voi tällainen uni tuntua pelottavalta. Tämän unen taustalla on kuitenkin kaunis merkitys. Unen näkeminen vuavasta liittyy uusiin ideoihin ja uuden luomiseen elämässäsi. Kumppanin rooli tässä unessa on auttaa sinua rakentamaan ja vaalimaan noita uusia ideoita.
Riitely
59 prosenttia vastaajista oli nähnyt tällaista unta. Tällainen uni yleensä merkitsee sitä, että olet padonnut sisällesi jotakin tunteita jo jonkin aikaa, mitkä pitäisi saada ilmaistua. Keskustelemalla kumppanisi kanssa ongelmista ja ilmaisemalla piilossa olevat tunteesi teet olosi paremmaksi.
Harrastat seksiä kumppanisi kanssa
53 prosenttia vastaajista oli nähnyt tällaista unta. Seksiunet voivat kertoa siitä, että on jotakin seksuaalisia mielihaluja, joita et ole kertonut kumppanillesi, mutta haluaisit päästä kokemaan niitä hänen kanssaan. Tällainen uni voi myös luoda syvemmän yhteyden teidän välille, koska hän on halujesi kohde myös unimaailmassa.
Kumppani kuolee
46 prosenttia vastaajista oli nähnyt tällaista unta. Tällainen uni voi merkitä sitä, että pelkäät menettäväsi kumppanisi tai pelkäät parisuhteen päättyvän. Se voi myös tarkoittaa sitä, että olet huomannut kumppanisi muuttuneen ja se aiheuttaa ahdistusta.
Petät kumppaniasi hänen ystävän kanssa
44 prosenttia vastaajista oli nähnyt tällaista unta. Tällainen uni ei välttämättä tarkoita, että tunnet vetoa kyseiseen henkilöön – se ei itse asiassa yleensä liity pettämiseen romanttisessa mielessä lainkaan. Tämä uni yleensä tarkoittaa sitä, että tunnet syyllisyyttä jätettyäsi kumppanisi huomiotta/sivuun jossain tilaneessa, kuten olet ollut kiireinen töiden kanssa ja haluaisit hyvittää sen hänelle.
Menette naimisiin
38 prosenttia vastaajista oli nähnyt tällaista unta. Tämä uni voi tarkoittaa sitä, että nykyisestä kumppanistasi on tulossa sinulle niin läheinen, että alat ajatella asioiden tekoa enemmän yhdessä kuin erillään. Tämä merkitsee vahvaa yhteyttä teihin kaksikkona, parina, sekä sitoutumistanne ja omistautumista toisilleen.
Kumppani koettaa tappaa sinut
31 prosenttia vastaajista oli nähnyt tällaista unta. Unet, joissa joku koettaa tappaa sinut, ovat kauhistuttavia – etenkin kun sinua haluaa satuttaa oma rakkaasi. Tällainen uni kuitenkin yleensä merkitsee sitä, että pelkäät jotakin, jota koetat välttää tosimaailmassa.
Kerroimme aiemmin, minkälaisia ovat naisten ja miesten yleisimmät seksiunet. Lisäksi olemme kertoneet, mitä se merkitsee, jos näet unta ihastuksestasi tai omasta ex-kumppanistasi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi