Tällaiset ihmiset pettävät kumppaniaan todennäköisemmin, väittää tutkimus
Tutkimuksessa selvitettiin, mistä syistä ihmiset pettävät ja minkälaiset ihmiset pettävät todennäköisimmin.
Vaikka jokainen parisuhde on ainutlaatuinen, ovat Queenslandin yliopiston tutkijat löytäneet paljastavia ominaisuuksia, jotka osoittavat ihmisen olevan alttiimpi pettämään, kertoo The Independent. Tutkimuksen mukaan sekä impulsiiviset ihmiset että paljon aiempia seksikumppaneita omaavat ihmiset ovat todennäköisemmin uskottomia.
British Journal of Psychology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että impulsiiviset ihmiset saattavat yksinkertaisesti pettää siksi, että he eivät pysähdy miettimään tilannetta, vaan toimivat välittömien ajatustensa ja tunteidensa perusteella. Tutkijoiden mukaan paljon seksikumppaneita omaavat sen sijaan ovat altiimpia pettämään ja etsimään muita seksikumppaneita, koska he ovat kehittäneet ”taitojaan” tällä alueella.
”Seksuaalista läheisyyttä isomman kumppanimäärän kanssa kokeneet osallistujat raportoivat enemmän myös taipumuksesta suhteen ulkopuoliseen seksiin ja suuteluun”, tutkijat totesivat.
”Tämä taipumus saattaa johtua henkilöiden taidosta tunnistaa seksuaaliset lähestymiset tai hankkia seksikumppaneita”, tutkijat lisäsivät.
Tällaisista syistä petetään yleisimmin
Tutkimuksessa perehdyttiin myös yleisimpiin syihin, miksi ihmiset ovat olleet uskottomia. The Independentin mukaan yleisimpiä syitä olivat etääntymisen tunne kumppanista sekä alhainen tyytyväisyys parisuhteessa.
Tutkijat havaitsivat myös, että suhteen pituus tai sitoutumisen syvyys vaikuttivat minimaalisesti uskottomuuteen. Lisäksi tutkimuksessa ilmeni, että miehet harrastavat todennäköisemmin seksiä ollessaan uskottomia, kun taas miehet ja naiset yhtä todennäköisesti pettävät suutelemalla jotain muuta kuin kumppaniaan.
Ymmärtääkseen tekijöitä, jotka johtavat uskottomuuteen, tutkijat teettivät kyselytutkimuksen 123 heteroseksuaalille ihmiselle, jotka olivat 17-25-vuotiaita ja kaikki parisuhteessa. Voit tutustua tutkimuksen tuloksiin tarkemmin täällä.
Pettämiseen on pureuduttu lukuisissa tutkimuksissa eri näkökulmista. Kerroimme aiemmin muun muassa 4 tieteen todistamaa syytä, miksi ihmiset pettävät, kenen kanssa kumppania petetään todennäköisimmin sekä muista ominaisuuksista, jotka ovat yleisiä pettäjille – lisää pettämiseen liittyviä artikkeleita löydät täältä.
Lähde: The Independent
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi