Tällainen ruokavalio raskauden alussa pienentää raskausdiabeteksen riskiä
Suomalaistutkimus on selvittänyt, miten ruokavaliolla voi ehkäistä raskausdiabetesta.
Kokonaisvaltainen terveyttä edistävä ja elimistön tulehdusta alentava ruokavalio suojaa raskausdiabetekselta. Tämä selviää Turun yliopiston tutkimuksesta, jonka tulokset on julkaistu European Journal of Nutrition -lehdessä.
Turun yliopistossa ja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa toteutetussa äiti-lapsi-tutkimuksessa selvitettiin alkuraskauden ravinnonsaannin yhteyttä raskausdiabeteksen puhkeamiseen 351 ylipainoisella tai lihavalla naisella. Lihavuus on merkittävä riskitekijä raskausdiabeteksen puhkeamiselle, ja yhä useampi raskaana oleva nainen on ylipainoinen tai lihava.
Naisten ravintoaineiden saanti selvitettiin ruokapäiväkirjoista, joita osallistujat pitivät kolmen päivän ajan raskauden alussa. Tutkimuksessa käytettiin useaa menetelmää alkuraskauden ravinnonsaannin tutkimiseen ja näin saatiin selville, että kokonaisvaltainen terveyttä edistävä ruokavalio liittyy pienempään raskausdiabeteksen riskiin.
”Etenkin kasvisten, hedelmien, marjojen ja täysjyväviljatuotteiden sekä pehmeiden rasvojen käyttö on tärkeää”, Turun yliopiston ravitsemustieteen apulaisprofessori Kirsi Laitinen sanoo.
”Nämä ravinto- tai ruoka-aineet pienentävät elimistön tulehdustilaa ja edelleen raskausdiabeteksen riskiä. Äidit, jotka ovat ylipainoisia tai lihavia jo ennen raskautta, hyötyvät todennäköisesti alkuraskauden ravitsemusohjauksesta”, hän toteaa.
Suurempi rasvan saantikin vaikuttaa
Tutkimuksessa naisten ruokapäiväkirjojen pohjalta muodostettiin kaksi ruokavaliotyyppiä, terveellisempi ja epäterveellisempi. Lisäksi ruokavalion terveyttä edistäviä ominaisuuksia kuvattiin kokonaisvaltaisesti ravinnon laatuindeksillä ja ravinnon tulehduksellista potentiaalia kuvaavalla tulehdusindeksillä.
”Tutkimustuloksemme osoittavat, että terveyttä edistävän ruokavalion noudattaminen alkuraskaudessa pienentää raskausdiabeteksen riskiä”, tohtorikoulutettava Lotta Pajunen Turun yliopiston biolääketieteen laitokselta kertoo.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että korkeampi ravinnon tulehdusindeksi, eli elimistön tulehdustilaa nostava ruokavalio liittyy suurempaan raskausdiabeteksen riskiin. Lisäksi suurempi rasvan saanti, etenkin tyydyttyneiden eli kovien rasvojen saanti, ruokavaliosta liittyi raskausdiabeteksen syntyyn.
Turun yliopiston mukaan tutkimustulokset ovat yhteneväiset, sillä etenkin tyydyttyneiden rasvojen saanti ravinnosta nostaa elimistön tulehdustilaa.
Voit tutustua tutkimustuloksiin tarkemmin täällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi