Tällä nerokkaalla tavalla muutut ihmiseksi, jota ihailet
Kukapa ei haluaisi olla kaikista älykkäin. Neroja löytyy maailmasta kuitenkin erittäin vähän, joten on suorastaan mahdotonta, että juuri itse kuuluisi heidän joukkoonsa.
Vaikka ei olisi kovin älykäs, voi itsestään silti antaa muille sellaisen kuvan. Siihen löytyy valmis tekniikka, jota kutsutaan Raikov-efektiksi. Tällä efektejä sisältävällä tekniikalla voi yrittää tehdä itsestään älykkään tai millaisen tahansa ihailemansa ihmisen.
Raikov on oikeastaan ilmiö ja hypnoosi, jonka avulla voi ajatella ja uskoa esiintyvänsä toisena ihmisenä. Eli siinä otetaan oman sijaan toisen ihmisen rooli. Siinä teeskennellään tekojen ja ajatusten kautta sekä tullaan sellaiseksi ihmiseksi, jota ihaillaan.
Näin Raikov-efektiä käytetään ja nämä ovat sen vaiheet:
Hypnoosi ja syvä transsi
Ensin pitää päästä transsimaiseen mielentilaan, jossa tukahdutetaan kaikki epämiellyttävät ajatukset tai muistot.
Rentoutuminen
Seuraavaksi rentoudutaan hiljaisessa ja rauhallisessa ympäristössä, jossa pyritään estämään kaikki häiriötekijät. Tällainen rentoutuminen transsimaisessa mielentilassa aktivoi alitajunnan. Nyt voi puhua suoraan alitajuntansa kanssa.
Visualisointi
Nyt kuvitellaan henkilöä, joka halutaan olla. Idea siitä millainen haluaa olla, pitää olla selkeä.
Ehdotus
Tässä vaiheessa katsellaan ehdotuksia siitä, millainen voisi olla.
Positiivinen ajattelu
Negatiiviset ajatukset pilaavat suunnitelmat, joten on oltava positiivinen. Siksi ideoiden ja ehdotusten on oltava positiivisia.
Usko
Jos uskoo, niin onnistuu. On uskottava siihen mahdollisuuteen, että voi muuttua sellaiseksi kuin haluaa.
Mallintaminen
Lopuksi aletaan mallintamaan halutun henkilön käyttäytymistä. Tehdään mitä hänkin tekee ja toimitaan niin kuin hänkin toimii.
Kun olet suorittanut kaiken tämän, olet visualisoinut hänet sekä määrittänyt ja mallintanut hänen käyttäytymisensä. Olet ehkä muuttunut häneksi.
Lähde: Your Tango
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Naimisissa oleva mies käy treffeillä ja on siitä ylpeä – perustelu vetää hiljaiseksi
- Anoppi löytää vävypojasta otetun valokuvan – kyyneleet alkavat virrata totuuden selvitessä
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi