Syö näitä ruokia kuukautisten aikana – Listalta löytyy myös ruokia, joita ei kannata syödä, kun on vuotopäiviä
Kuukautisten aikana koetaan monia ikäviä oireita kuten turvotusta sekä päänsärkyä ja jopa kouristuksia mahassa.
Jos sinulla on kuukautisten aikaan elämääsi häiritseviä oireita ja epämukavaa oloa, kannattaa silloin katsoa tätä The Indian Express -lehden kokoamaa listaa ruuista, joita vuotopäivinä kannattaa syödä. Vääränlainen ravinto voi jopa aiheuttaa kipua, päänsärkyä, ripulia, huonovointisuunta sekä monia muita fyysisiä oireita. Listalta löytyy myös sellaisia asioita, joita kuukautisten aikaan ei kannata syödä.
Näitä kannattaa syödä kuukautisten aikana
Koska menetät vuodon mukana paljon rautaa, kannattaa vuotopäivien aikana syödä vihreitä lehtivihanneksia, jotka sisältävät rautaa. Muista syödä myös paljon vesipitoisia hedelmiä ja vihanneksia, kuten vesimelonia ja kurkkua, jotka voivat hillitä sokerinhimoasi.
Myös inkivääri voi auttaa kuukautisvaivoihin esimerkiksi niiden aikana esiintyvään pahoinvointiin. Niissä on myös anti-inflammatorisia vaikutuksia, joka tarkoittaa esimerkiksi tulehdusta hillitseviä vaikutuksia.
Kana ja kala ovat myös erinomaisia raudan ja proteiinin lähteitä. Proteiinin syöminen on tärkeää yleisen terveyden kannalta ja rautaa tarvitaan paljon, koska sitä menetetään paljon.
Quinoa ja linssit sisältävät myös paljon rautaa sekä magnesiumia ja proteiineja. Ne ovat myös gluteeniton vaihtoehto esimerkiksi vehnää sisältävälle pastalle. Ne eivät turvota samalla tavalla kuin monet muut ruokien lisukkeet.
Kannattaa syödä kuukautisten aikana myös tummaa suklaata, koska siinäkin on paljon rautaa sekä magnesiumia. Samoin voidaan sanoa pähkinöistä, joista löytyy paljon terveellisiä ainesosia, joita kuukautisten aikana tarvitaan.
Muista juoda myös paljon vettä, jonka puutos voi aiheuttaa päänsärkyä, joka on myös yleinen kuukautisoire.
Vältä näitä ruokia vuotopäivien ajan
Ehkä jo arvaat, että kuukautisten aikana ei kannata syödä epäterveellisiä asioita, joita ei muutenkaan kannata syödä kovin usein. Sellaisia ovat paljon suolaa sisältävät ruuat. Myöskään mausteita ei kannata käyttää kovin paljon, koska ne voivat aiheuttaa vatsaoireita kuten närästystä.
Kannattaa välttää myös paistettuja ruokia sekä valmiita välipaloja, koska niissä on paljon suolaa ja natriumia, jotka turvottavat.
Kahvia ja energiajuomia kannattaa ainakin vähentää, koska niiden juonti voi aiheuttaa ummetusta ja päänsärkyä. Toisaalta jos juo esimerkiksi paljon kahvia, voi kokonaan kofeiiniton kausi aiheuttaa päänsärkyä. Näiden juomien juominen voi aiheuttaa monenlaisia vatsaoireita.
Alkoholi on tämän listan viimeinen asia, jota kannattaa välttää. Tiedät jo varmasti, kuinka sen juominen aiheuttaa lukuisia oireita kuten päänsärkyä, pahoinvointia ja monenlaisia krapulaoireita. Niitä tuskin haluat vielä muiden kuukautisoireiden päälle.
Lähde: The Indian Express
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi