Synkronoituvatko yhdessä asuvien naisten kuukautiset? – tutkimus kertoo totuuden
Myytti yhdessä asuvien naisten kuukautisten synkkaamisesta ei näyttäisi pitävän paikkaansa, kertoo kuukautisia seuraavan sovelluksen, Cluen, teettämä tutkimus.
Kuukautisten synkronoitumista tutkittiin ensimmäistä kertaa vuonna 1971 tutkimuksessa, johon osallistui naisopiskelijoita. Tutkimuksessa havaittiin, että kuukautisten alkamispäivät lähenivät toisiaan, jos naiset olivat läheisiä ystäviä tai kämppiksiä.
Yhden teorian mukaan naisista erittyy feromoneja, jotka vaikuttavat toisten naisten kuukautiskiertoon. Tutkimus keräsi kuitenkin kritiikkiä vääristyneiden tilastollisten menetelmien käytöstä, eikä monissa myöhemmissä tutkimuksissa ole pystytty toistamaan näitä tuloksia.
Uudemmassa tutkimuksessa Clue ja Oxfordin yliopiston tutkijat tekivät kyselyn 1 500 naiselle, joista tutkivat valitsivat 360 paria Clue-sovellusta käyttävää naista. Jokainen tutkimukseen osallistunut nainen kertoi, että hänellä oli jonkinlainen läheinen suhde pariinsa – he olivat sisaruksia, kämppiksiä, kumppaneita, äitejä ja tyttäriä tai kollegoita.
Tutkimukseen sisällytettiin vain sellaisia pareja, jotka asuivat samassa kaupungissa keskenään, ja noin yksi kolmasosa pareista asui myös samassa taloudessa. Hormonaalista ehkäisyä käyttäviä naisia ei otettu mukaan tutkimukseen.
Analysoituaan vähintään kolmea peräkkäistä kuukautiskiertoa pareilta tutkijat havaitsivat, että 273 parilla kierrot poikkesivat toisistaan. Näillä pareilla kuukautisten alkamispäivät erosivat toisistaan enemmän tutkimuksen lopussa kuin sen alkaessa.
Vain 79 parilla kierrot vaikuttivat synkronoituneen. Yhdessä asuminenkaan ei kohottanut kiertojen samankaltaisuutta.
Tutkijat uskovat, että joskus toisilleen läheisten naisten kuukautiskierrot saattavat vaikuttaa samankaltaisilta pelkän sattuman takia.
Lähde: Live Science
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi