Syksyn koiralenkkien vaarat ja riesat: Ole tarkkana näiden viiden asian kanssa
Nämä viisi seikkaa voivat pilata ulkoilun koiran kanssa.
Vaikka lämpimät kesäpäivät ovat vielä hellineet ympäri maan, tekee syksy kovasti jo tuloaan. Syksyn mukana tulevat myös hirvikärpäset, punkit, myrkkysienet, tammenterhot sekä hevoskastanjat, jotka voivat aiheuttaa Agria Eläinvakuutuksen mukaan koiralle harmia.
Lue alta lisää näistä viidestä vaarasta ja riesasta, jotka voivat pilata ulkoilun koiran kanssa.
Hirvikärpäset
Hirvikärpäset eivät ole koiralle vaarallisia, mutta ne ovat epämiellyttäviä. Niitä esiintyy eniten elo-syyskuun aikana ja ne ovat yleinen riesa metsäalueilla, joissa on hirviä tai muita hirvieläimiä. Hirvikärpäset etsivät nimensä mukaan isäntäeläimekseen hirviä, mutta ne saattavat lentää myös koiran turkkiin isäntää etsiessään.
Agria Eläinvakuutuksen tiedotteen mukaan osa punkkikarkotteista karkottaa myös hirvikärpäsiä, mutta jos alueella on hirvikärpäsiä, kannattaa koiran turkki käydä läpi aina metsälenkin jälkeen. Varsinkin siipensä pudottaneita hirvikärpäsiä voi olla vaikea huomata käymättä turkkia huolellisesti läpi.
Punkit
Luulitko, että punkit ovat vain kesäinen ongelma? Valitettavasti näin ei ole, vaan niitä esiintyy keväästä syksyyn. Koiralla onkin hyvä olla punkkikarkote myös syksyllä. Apteekeissa ja eläinklinikoilla myydään monia eri valmisteita punkkien torjuntaan ja poistamiseen.
”Koiran iho ja turkki kannattaa käydä läpi aina metsässä liikkumisen jälkeen, jotta mahdolliset punkit tai hirvikärpäset voidaan löytää ja poistaa mahdollisimman pian”, neuvoo Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja Anna Linder tiedotteessa.
Myrkylliset sienet
Sienimetsällä tulee olla tarkkana – etenkin jos koiralla on tapana syödä kaikkea maasta löytämäänsä – sillä osa sienistä on myrkyllisiä koirille. Myrkytyksen oireet riippuvat sienilajista, mutta Agria Eläinvakuutuksen mukaan yleisimpiä oireita ovat oksentelu ja ripuli. Jotkut oireet voivat ilmetä vasta muutaman päivän kuluttua.
Osa sienistä on niin myrkyllisiä, että pelkkä sienen nuoleminen voi riittää aiheuttamaan myrkytyksen oireita. Koirille vaarallisia myrkkysieniä ovat muun muassa erikärpässienet, korvasieni ja suippumyrkkyseitikki. Hyvä perussääntö on, että mikäli sieni on ihmiselle myrkyllinen, on se myös koiralle myrkyllinen.
Jos epäilet, että koirasi on syönyt myrkyllisiä sieniä, ota heti yhteyttä eläinlääkäriin. Jos mahdollista, ota mukaasi sieni tai kuva sienestä, jota epäilet tai tiedät koirasi syöneen.
Tammenterhot
Tammenterhot sisältävät tanniinia, joka saattaa suurina määrinä aiheuttaa koirille myrkytysoireita. Koirien tanniinin sietokyky on yksilöllistä: kaikki koirat eivät saa oireita ja myrkytykset ovat hyvin harvinaisia. Muutama yksittäinen tammenterho aiheuttaa koiralle useimmiten vain lievää pahoinvointia, mutta suuria määriä syönyt koira voi alkaa oksentelemaan tai ripuloimaan.
Mahdolliset myrkytyksen oireet ovat yksilöllisiä, ja jotkut koirat oireilevat rajusti, toiset taas eivät lainkaan. Ensimmäiset myrkytyksen oireet ovat, että koira oksentaa, vaikuttaa apealta ja kieltäytyy syömästä. Sen seurauksena koira kärsii usein ummetuksesta, jota seuraa 2-10 vuorokauden kuluttua tervamainen ripuli.
Hevoskastanjat
Hevoskastanjat voivat aiheuttaa myrkytysoireita, mikäli koira pääsee syömään niitä suuren määrän. Agria Eläinvakuutuksen mukaan tyypillisiä myrkytysoireita ovat lisääntynyt syljeneritys, oksentelu, ruokahaluttomuus ja ripuli sekä erilaiset hermosto-oireet ja apaattisuus. Tammenterhot ja hevoskastanjat voivat olla pienille koirille vaarallisia myös kokonsa vuoksi, sillä ne voivat aiheuttaa suolitukoksen.
Lähde: Agria Eläinvakuutus
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi