Supernainen: Kansainvälistä uraa tekevä Nadia Kähkönen tietää, miten pärjätä työelämässä ulkomailla
Monen suomalaisen tie on vienyt tekemään uraa maan rajojen ulkopuolelle. Yksi heistä on Nadia Kähkönen, jolla on paljon kokemusta erilaisissa kulttuureissa elämisestä.
Kun Suomessa vasta aloitellaan työpäivää, on 26-vuotiaalla Nadia Kähkösellä oma jo yli puolivälin. Kähkönen johtaa kasvihuonekaasujen vähentämiseen erikoistuneen South Pole Groupin viestintää yrityksen Bangkokin toimistosta käsin. Kähkösen tausta on kansainvälinen; äiti on kreikkalais-kanadalainen, isä suomalainen, kouluja on käyty Ranskassa ja työura on vienyt niin Brysseliin kuin Pariisiin ennen Bangkokia.
Vapaa-ajallaan juoksemista ja valokuvaamista harrastava Kähkönen kertoo Nainen.comin haastattelussa muun muassa siitä, minkälaista on sopeutua erilaisiin kulttuureihin, mitä monikulttuurisessa ympäristössä kasvaminen ja eläminen on antanut hänelle sekä mitä vaaditaan, jotta pärjää työelämässä Suomen rajojen ulkopuolella.
Työskentelet parhaillaan Bangkokissa, minkälainen kokemus se on tähän mennessä ollut?
Positiivinen ja kaikin puolin kasvattava! Monesta asiasta piti ottaa selvää aina kansainvälisestä verotuksesta paikallisiin työehtoihin saakka. Olen oppinut työskentelemaan eri aikavyöhykkeet huomioon ottaen sekä hyvin erilaisten ihmisten ja hierarkioiden kanssa.
En ole aiemmin käynyt Thaimaassa taikka Kaakkois-Aasiassa, joten maahan ja alueeseen tutustuminen on ollut mahtava seikkailu! Toissaviikolla näin muun muassa naisen, joka veti katukeittiöta käsillaan istuen motskarin selässä.
Miten päädyit töihin South Pole Groupille?
Olen tietoisesti pyrkinyt hakeutumaan sellaisiin tehtäviin, jotka ovat viestinnän ja kestävän kehityksen välimaastossa saadakseni uusia näkökulmia kestävän kehityksen eri osa-alueisiin. Olin tämän lisäksi jo hetken aikaa haudutellut ajatusta Kaakkois-Aasiaan muuttamisesta.
Alue on kasvavan kansainvälisen mielenkiinnon kohteena ja täällä on menossa todellinen murrosvaihe, jossa muun muassa avunantajat ovat siirtymässä kehitysyhteistyöstä kohti kaupallis-taloudellisia suhteita. Esimerkiksi infrastruktuuriin ja vihreään teknologiaan tullaan panostamaan paljon lähitulevaisuudessa (joka tarjoaa paljon mahdollisuuksia muun muassa suomalaiselle osaamiselle!)
Kun entinen kollega ja ystävä Brysselista vinkkasi työpaikasta, päätin hakea heti.
Johdat yrityksen viestintää. Minkälainen on tyypillinen työpäiväsi?
Palvelumme ja tuotteemme vastaavat laajasti sekä yksityisen että julkisen sektorin tarpeisiin muun muassa uusiutuvan energian, päästövähennysten, konsultoinnin ja cleantech-ratkaisujen ja rahoituksen saralla. Tämän lisäksi toimimme kuudestatoista toimistosta käsin ympäri maailmaa – eli jossain tapahtuu koko ajan. Monipuoliset työt pitävät siis huolen siitä, että tyypillistä työpäivää ei oikeestaan ole olemassakaan!
Saatan viikon mittaan suunnitella esimerkiksi uuden palvelun lanseerausviestintää, kirjoittaa mediatiedotteita taikka tekstejä verkkosivuille tai uutiskirjeeseen, jutella kansainvälisen median edustajien tai some-seuraajiemme kanssa, hallinoida blogimme toimituksellista kalenteria tai koordinoida sisäisesti kriisiviestintätoimia.
Antaakseni pari konkreettista projektia: viime kuussa suunnittelin kanadalaisen yhteistyökumppanimme kanssa investointien ilmastovaikutuksia mittaavan tuotteen lanseerausta ja olin The Guardianiin yhteydessa tarinan julkaisemisesta (se julkaistiin lopulta täällä) ja kirjoitin blogiimme uusituvasta energiasta. Viime viikolla johdin ilmastomuutosneuvottelujen alla yhteisen mediatiedotteen julkaisua, johon organisaatiokoalitiomme sai YK:n ilmastokokouksen pääsihteerin Christiana Figueresin tuen seka suoran lainauksen.
South Pole Group keskittyy kasvihuonekaasujen vähentämiseen. Ovatko ympäristöasiat lähellä sydäntäsi ja miten se näkyy arjessasi?
Ympäristöasiat ovat lähella sydäntäni ja se näkyy opiskelu-ja uravalintojeni lisäksi arjessani – ainakin niissä asioissa, joihin voin vaikuttaa! Bangkok ei ole esimerkiksi kaikista pyöräily-ystävällisin kaupunki. Pyrin muun muassa syömään pelkästään kasvisruokaa, kiinnitän huomiota kotini valaistuksen energiatehokkuuteen, käytän julkista liikennettä, syön vuodenaikojen mukaan ja suosin paikallista ruokaa, äänestän päätöksentekijöiksi sellaisia ihmisiä, joilla on vahva ympäristöagenda…
Lopppupeleissa tulen valinnoistani huolimatta aina vaikuttamaan jotenkin ympäristööni, mutta mielestäni elämäntavan kokonaisuus ratkaisee.
Olet aiemmin työskennellyt eri kaupungeissa Euroopassa ja nyt Aasiassa, kuinka sopeudut erilaisiin kulttuureihin?
Mielestäni jokaisen oma kulttuuri on aina itselleen niin sanotusti näkymätön kunnes se kohtaa (tai törmää!) uuden kulttuurin kanssa, joka sitten paljastaa oman kulttuurin rajat. Kasvaessani monikulttuurisessa perheessä, nämä “yhteentörmäykset” olivat lähes arkipäivää ja olen tämän ansiosta päässyt jo lapsesta saakka kasvattamaan kulttuurista tietoisuuttani ja herkkyyttäni: koen, että minulla on kyky tunnistaa nopeasti niin omat kuin keskustelukumppanini kulttuuriset tavat ja ongelmanratkaisukyvyt erilaisissa tilanteissa.
Monikulttuurisissa ympäristöissä eläminen on suonut minulle taidon hyväksyä erilaisuutta ja olla empaattinen. Tämä on mielestäni ehdottoman tärkeää hyvien viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiselle.
Mitä mielestäsi vaaditaan, jotta pärjää työelämässä Suomen rajojen ulkopuolella?
Sanoisin, että avoin mieli ja suomalaiseen DNA:han koodattu sitkeys antavat jo mainiota pohjaa! Ulkomailla työskentely tulee koettelemaan omaa kykyä mukautua sekä omaa valmiutta astua (joskus aika kauaskin) oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
Pitää olla kova halu kehittyä jatkuvasti ja pitää olla utelias! Maailma on täynnä älyttömän mielenkiintoisia paikkoja ja ihmisiä, joihin tutustuminen helpottuu luonnollisesti hyvillä verkostoitumis- ja kielitaidoilla.
Olet työskennellyt EU-komissiolle ja ulkoministeriölle Suomen YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (UNESCO) edustustossa, miten niissä työskentely eroaa yrityksessä työskentelystä?
Kilpailu on tietenkin paljon luonteenomaisempaa yksityisen sektorin työympäristölle ja tämä eroaa suuresti julkisesta sektorista, jota ei ole luotu tavoittelemaan kaupallisia päämääriä. Sanoisin oman kokemukseni perusteella, että yrityksessä usein mietitään, mitä asiakkaat haluavat kaikista eniten ja monien markkinatutkimusten jälkeen kääritään hihat ja aletaan tehdä.
EU-komission pääosastoilla ja Suomen UNESCO-edustustossa lähestymistapa on hieman käänteinen: on usein jo valmiiksi selkeä agenda siitä, mitä halutaan tehdä, mutta päästäkseen näihin tavoitteisiin joudutaan usein sukkuloimaan paljon pitkäjänteisemmin eri lakien, asetusten, toimintaperiaatteiden sekä kilpailevien poliittisten agendojen viidakossa.
Molemmat suorat työnantajani UNE-edustusossa ja komission pääostastolla olivat aivan loistavia diplomaatteja ja opin siellä ollessani valtavasti – monen muun asian lisäksi – esimerkiksi “pehmeästä vallasta” ja kansainvälisista suhteista. Koen, että näista taidoista on ollut paljon hyötyä kansainvälisen yrityksen viestinnän parissa työskennellessäni; neuvottelua, keskinäisen luottamuksen ja kumpannuussuhteiden vahvistamista tapahtuu päivittäin myos yrityksissä.
Isäsi on suomalainen ja äitisi kreikkalais-kanadalainen. Koetko kansainvälisemmän perhetaustasi vaikuttaneen siihen, että olet tehnyt töitä Suomen ulkopuolella?
Sanoisin mielummin, että koska monikulttuurisuuden ja muutoksen rajapinnassa eläminen on aina tuntunut luontevalta, olen rajannut automaattisesti itselleni melkein tiedostamatta Suomen rajat ylittävän alueen, josta lähteä hakemaaa töita. Olen varma, että Suomessa on myös paljon suomalaisia, jotka ovat tehneet samoin kansainvälisestä perhetaustasta huolimatta! Toki perhetaustani on vaikuttanut siihen, että erilaisuus ei ole koskaan tuntunut uhkaavalta vaan pikemminkin mielenkiintoiselta.
Miten työsi on kasvattanut sinua ihmisenä?
Nykyinen työni on varmasti tehnyt minusta kaikinpuolin itsenäisemmän ja kärsivällisemmän – ja kehittänyt luovaa ratkaisukykyani. Hallinnollisten asioiden hoitaminen kielellä, jota ei osaa aluksi lukea tai puhua ei ollut helppoa! Kanniskelin ensimmäisten kuukausien aikana mukanani vihkoa ja kynää, johon piirtelin kuvia, joiden avulla selitin mitä hain. Tämä toimi usein loistavasti ja sain hoidettua asiat huvittuneesti naureskelevien thaimaalaisten kanssa. Paikalliset kollegani ovat tietenkin avustaneet minua valtavasti!
Luovuus ja joustavuus ovat auttaneet myös omien työaikojen järjestelyssä: välillä pitää pystyä sovittamaan samaan päivään konferenssipuhelu Brasiliassa työskentelevien metsätalouteen erikoistuneiden asiantuntijoiden kanssa ja tiimipalaveri Sveitsistä käsin soittavien työkavereiden kanssa.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Lataan itseäni uusiutuvalla energialla juoksemalla ja ottamalla pitkiä “valokuvaus-kävelyjä”; tarkastelen ympäristöäni, valokuvaan Bangkokin monia markkinoita, ihmisiä kaduilla, koiria tuk-tukeissa…
Toinen ikuisuusprojektini, joka on toistaiseksi hieman tauolla oman sijaintini takia, on kreikkalaisen isoäitini kanssa kehitteillä oleva dokumentti, joka käsittelee niin sanotusti ”toisen sukupolven” suomalaisia, joilla on monipuolinen kulttuuriperintö.
Mikä inspiroi sinua?
Juuri nyt koen, että henkilökohtainen ja ammatillinen inspiraationi ovat oikeestaan yksi ja sama: luovat ihmiset, jotka eivät pysähdy minkään edessa luodakseen positiivisen vaikutuksen muiden ihmisten elämään.
Mistä unelmoit?
Unelmoin siitä, että voisin dokumentoida ilmastomuutokseen sopeutuvien yhteisöjen elämää ja julkaista materiaaliaani jossain niin, että se informoisi niin päätöksentekijöita kuin muita audiensseja erilaisista todellisuuksista, joita maapallollamme on. Toisaalta en sanoisi ei omalle aurinkoenergialla toimivalle eko-viinitilalle Kreikassa!
Mikä on viestisi niille naisille, jotka haaveilevat kansainvälisestä urasta ja töistä Suomen rajojen ulkopuolella?
Ainoa tapa syödä jättimäinen kreikkalainen moussaka on pilkkoa se pieniksi palasiksi. Toisin sanoen vaikka jokin asia tuntuisi isolta, vieraalta ja vaikealta, on sen ylitsepääseminen mahdollista pieni, määrätietoinen askel kerrallaan. Älä koskaan lakkaa yrittämästä!
Voit tutustua Nadian nykyiseen työnantajaan, South Pole Groupiin täällä. Heidän kotisivuiltaan löydät myös esittelyn Nadiasta tämän linkin takaa ja hänen Linkedin-profiilinsa löydät täältä.
[vieraskyna]
Tiedätkö tai tunnetko sinä jonkun ihailtavan naisen? llmianna seuraava Supernainen ja lähetä meille viestiä sähköpostitse!
[/vieraskyna]
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi