Supernainen: Kaksi omaa yritystä mahdollistavat Sini Koiviston unelmien toteuttamisen
Arkkitehdin ja taidekasvattajan ammateista teini-ikäisenä haaveillut Sini Koivisto toteuttaa unelmiaan nyt kahden yrityksensä avulla.
Espoolainen, sittemmin helsinkiläistynyt, Sini Koivisto pyörittää kahta yritystä saman katon alla Helsingin Vilhonkadulla. Ensimmäisen yrityksen, Teho-Opiston, Koivisto perusti vuonna 2009 ja toinen, yhdessä Amanda Suonvieren kanssa perustettu Designspace Oy, näki päivänvalon vuonna 2014. Teho-Opisto on erikoistunut valmentamaan arkkitehtuuri- ja taidealojen pääsykokeisiin, ja Designspace toteuttaa yritystilojen tilasuunnittelua.
Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2013 valmistunut Koivisto omaa pitkän taustan arkkitehtuurin maailmasta; taideopinnot alkoivat 12-vuotiaana lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkissa, ja Koivisto valmistui vuonna 2008 arkkitehdiksi. Opintojen aikana ja pari vuotta valmistumisen jälkeen hän on ollu töissä arkkitehtitoimistoissa. 34-vuotias yrittäjä on opettanut arkkitehtuuria 14 vuotta ja jatkaa sitä edelleen Teho-Opiston puitteissa sekä Arkissa.
Kerrotko lukijoillemme alkuun hieman taustastasi, miten päädyit yrittäjäksi?
Lukioaikana minulla oli kaksi unelma-ammattia: arkkitehti ja taidekasvattaja. Jouduin valitsemaan kumpaan pyrin ja valitsin ensin arkkitehtuurin. Sain kuitenkin kokoajan toisesta vuodesta lähtien opettaa opiskelun ohessa Arkissa ja myöhemmin myös eri kursseilla. Arkkitehdiksi opiskelun aikana ja vuoden 2008 valmistumiseni jälkeen, eli vuosina 2003-2010 työskentelin isoissa yrityksissä ja opin paljon tänä aikana.
2009 taantuma muutti kaiken. Suuri osa arkkitehdeistä koko maassa lomautettiin tai irtisanottiin ja niin myös itse olin lomautettuna pitkän pätkän keväästä. Tänä aikana päätin kokeilla toteuttaa toisen unelmani ja kokosin portfolion, jolla pyrin Taikiin (myöhemmin Aalto ARTS) ja pääsinkin sinne pääsykoetulosten tultua kesän alussa. Pääsin samoihin aikoihin vielä takaisin töihinkin, mutta olin tehnyt päätökseni; toteuttaisin myös toisen unelmani ja opiskelisin toisen unelma-ammattini maisteriohjelmassa parissa vuodessa.
Samaan aikaan perustin myös ensimmäisen yritykseni Teho-Opiston. Taustalla oli selkeä tarve arkkitehtuurin, taiteen ja muotoilun aloille erikoistuneelle valmentajalle (arkkitehtuurin alalta löytyi joitakin toimijoita) sekä tietysti halu yhdistää omat alani tämän opetuksen kautta. Olen myös yrittäjäperheestä ja saanut seurata useamman perheenjäsenen yrittämistä – siksi yrittäjyys tuntui oikealta, hyvältä ja luonnolliselta vaihtoehdolta.
Sinulla on kaksi yritystä, mistä niissä on kyse?
Teho-Opisto perustettiin tarjoamaan laadukasta taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin alojen valmennusta.
Samaan aikaan Teho-Opiston aputoiminimeksi perustettiin Desini Design, jonka alla suunnittelin kaikki nämä vuodet arkkitehtinä erilaisia projekteja, omakoti- ja paritaloista julkitiloihin ja yritystiloihin. Vuosien aikana kiinnostuin enemmän ja enemmän tilasuunnittelusta ja yritys- sekä julkitilojen kanssa työskentelystä.
Designspace perustettiin 2014 yhteistyökumppanini Amanda Suonvieren kanssa. Designspace jatkoi oikeastaan siitä, mihin olin Desini Designin kanssa päässyt, ja samoja asiakkaitakin siirtyi uuden brändin alle uusien projektien kautta.
Tänä päivänä suunnittelutoimisto ja koulutus toimivat saumattomana kokonaisuutena saman katon alla ja kumpikin toiminta hyödyttää toisiaan ja antaa toisilleen jotain. Opiskelijat inspiroituvat ympäristöstä, joka vastaa heidän tulevaisuuden unelma-ammattiaan. Opiskelijoiden ideat taas inspiroivat, ja koulutusta sekä suunnittelua varten teen jatkuvasti samantyypistä taustatyötä uusimpien tuulien tutkimisen parissa.
Minkälainen tyypillinen työpäiväsi on?
Tyypillinen työpäivä sisältää suunnittelua aamusta alkaen. Päivät kuitenkin eroavat toisistaan, koska koulutusta on yhtenä päivänä viikossa. Opetuspäivä siis erottuu selkeästi erilaisena. Muuten tyypilliseen työpäivään kuuluu meneillään olevista useista projekteista yhden tai kahden parissa työskentelyä ja valmistavaa, kehittävää sekä ylläpitävää työtä Teho-Opiston parissa.
Tärkeää on työyhteisö, ja olen kummassakin yrityksessä saanut tehdä töitä ’dream teamin’ kanssa.
Designspacen perustit yhdessä Amanda Suonvieren kanssa, onko yrityksen perustaminen erilaista, kun siinä on muita mukana?
Tämä ei käytännössä eronnut ensimmäisestä niin paljoa, sillä olen pyörittänyt yritystä alusta asti mieheni Kimmo Koiviston kanssa. Designspacesta meillä oli selkeä idea ja kokonaisuus valmiina hyvissä ajoin ennen yrityksen perustamista. Oikeastaan ensimmäiset projektitkin oli jo tehty ennen yrityksen virallista perustamista.
Entä yrityksen pyörittäminen käytännössä, minkälaista hyötyä on siitä, että osallisena on yhden sijaan kaksi?
Yhden sijaan kaksi helpottaa huomattavasti. Erityisesti yrityksen kehittämisen kannalta on ollut tärkeää saada ideoida asioita yhdessä ja tiimissä asiantuntijan kanssa.
Miten naiseus vaikuttaa mielestäsi yrittäjyyteen?
Olen kokenut, että naisyrittäjiä arvostetaan ja pidän tästä ajatuksesta. Nainen, joka on luonut oman yrityksen ja saanut sen lentämään, on kovan työn kautta onnistuja. Arvostan kovasti kaikkia naisyrittäjiä ja toivoisin heitä olevan suhteessa enemmänkin!
Mikä inspiroi sinua yrittäjänä?
Yrittäjänä minua inspiroi vapaus; vapaus luoda uutta, pyrkiä jatkuvaan kehitykseen ja tietysti onnistumisiin – kasvattamaan toimintaa ja luomaan kapealla sektorilla uutta toimialaa ja uudenlaista palvelua. Yrittäjänä koen, että mahdollisuus suunnitella tekemisensä ja aikataulunsa on vapaampaa, vaikka töitä saattaa usein olla kellon ympäri.
Mitä haluaisit saavuttaa yrittäjänä?
Minun työssäni palkitsevaa on se, että saa toteuttaa unelmia monella eri tasolla. Koulutuspuolella Teho-Opistolla saavutus on se, kun mahdollisimman moni pääsee opiskelemaan unelma-ammattiaan.
Suunnittelupuolella onnistuneet talot tai tilat ja niistä saatu kiitollinen palaute taas toteuttavat asiakkaan unelmia omista asuin- tai työympäristöistään. Olen kiitollinen tästä puolesta kummassakin työssäni.
Toki suunnittelupuolella erilaiset kilpailuvoitot tai -palkinnot ovat omia unelmiani, ja olen niitä saavuttanutkin. Pidän kuitenkin tärkeänä sitä, että saa tehdä sitä, mistä oikeasti nauttii – ja vielä kaksin kappalein.
Yrittäjänä toivon kasvun ja onnistumisten jatkuvan hyvään suuntaan, kuten tähänkin asti. Toivon vakiintuneen aseman ja jatkuvan kehityksen suunnan säilyvän. Koen, että menestyvä yritys on saavutus sinänsä.
Mitä sinun mielestäsi vaaditaan hyvältä yrittäjältä?
Luovuutta, rohkeutta astua tuntemattomaan, pitkäjänteisyyttä ja jaksamista ja valmiutta pistää itsensä 100% likoon.
Opetat arkkitehtuuria, minkälaiselta alan tulevaisuus Suomessa vaikuttaa?
Suomalainen arkkitehtuuri, suomalainen suunnittelu, suomalainen koulutus ja suomalainen arkkitehtuurikasvatus – nämä ovat kaikki tunnettuja ja arvostettuja asioita maailmalla. Tulevaisuus vaikuttaa valoisalta, ja on kunnia saada olla näillä aloilla mukana myös omalta osaltaan vaikuttamassa tähän kehitykseen ja tulevaisuuden suuntaan.
Jos saisit suunnitella tilat mille tahansa yritykselle, mikä yritys se olisi ja miksi se? Entä minkälaiset tilat heille suunnittelisit?
Monta tällaista unelmaa on saatu toteuttaa viime aikoina, ja osa on vasta rakenteilla. Tähän sarjaan menevät esimerkiksi ravintolan rakentaminen kauppakeskukseen sekä isojen toimistotalojen yleisten tilojen ja elämyksellisten, interaktiivisten tilojen rakennus tunnetulle suomalaiselle yritykselle. Näissä tiloissa olemme saaneet luoda uudenlaisia pintojen toteutusmenetelmiä, interaktiivisuutta ja käyttäjäkokemusta. Olemme myös suunnitelleet alusta loppuun, uniikkeihin kalusteisiin asti, koko kokonaisuuden itse.
Mikä on viestisi kaikille niille naisille, jotka pohtivat oman yrityksen perustamista?
Yrittäjyys on kiinnostavaa ja koukuttavaa. Yrittäjänä saa kehittää uutta ja oppii paljon. Uskaltakaa, olkaa rohkeita ja toteuttakaa unelmanne!
Koivoston yrityksiin voit tutustua enemmän niiden kotisivuilta, Teho-Opiston sivut löydät painamalla tästä ja Designspacen tästä linkistä. Teho-Opistolla on Facebook-sivut, niitä pääset katsomaan tästä linkistä. Designspacenkin löydät sosiaalisesta mediasta, yrityksen Facebook-sivulle pääset klikkaamalla tästä.
[vieraskyna]
Tiedätkö tai tunnetko sinä jonkun ihailtavan naisen? llmianna seuraava Supernainen ja lähetä meille viestiä sähköpostitse!
[/vieraskyna]
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi