Somesta kultalevyn saaneeksi artistiksi. Näin voisi lyhyesti tiivistää nuoren laulaja-lauluntekijä Vilma Alinan tarinan – tähän mennessä.

Vilma Alina julkaisi kolme vuotta sitten YouTubessa videon, jolla hän esittää loopperilla tekemänsä potpurin Anssi Kelan ja Robinin biiseistä. Video päätyi Kelan tietoisuuteen, ja hän jakoikin sen omalla Facebook-sivullaan. Tästä lähti käyntiin Vilma Alinan ura levyttävänä artistina.

22-vuotias Vilma Alina teki pian Kelan Facebook-jaon jälkeen levytyssopimuksen, ja debyyttilevyn työstö alkoi samantien. Esikoissinkku Hullut asuu Kallios julkaistiin marraskuussa 2014, ja seuraavan vuoden aikana ilmestyivät singlet Ota mut niin ja Tulevaisuuden lupauksii.

Poppia elektrosaundeilla esittävän Vilma Alinan debyyttilevy Ufoja näki päivänvalon helmikuun lopulla. Sitä ennen levyltä julkaistiin vielä maistiaiseksi Juha88-sinkku, jonka julkaisua Vilma Alina paljastaa jännittäneensä tosi paljon.

Juha88 on kuitenkin otettu todella hyvin vastaan; se toi Vilma Alinalle hänen ensimmäisen kultalevynsä, ja kappale soi niin radioaalloilla, baareissa kuin ihmisten kodeissa ympäri maan. Juha88-sinkun suosion lisäksi Vilma Alina puhuu Nainen.comin haastattelussa muun muassa matkastaan YouTube-videoiden tekemisestä levyttäväksi laulaja-lauluntekijäksi, mikä häntä inspiroi laulujen tekemisessä sekä siitä, mitä musiikki hänelle merkitsee.


 

Olet käynyt Sibelius-lukion ja opiskelet nyt Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Oletko aina haaveillut muusikon ja/tai laulajan urasta?

Olen pitkään tiennyt, että haluan tehdä työtä musiikkialalla, mutta en uskaltanut haaveillakaan omasta artistiurasta. Se tuli mulle ihan puun takaa!

Minkälainen matkasi YouTube-videoiden tekemisestä esikoislevyn julkaisuun on ollut?

Pitkä ja todella opettavainen. Silloin kun kirjoitin levytyssopimusta, en olisi voinut arvata miten paljon vaati työtä, treeniä, harha-askeleita ja epätoivonkin hetkiä ennen kuin musta kasvoi artisti ja laulunkirjoittaja.

Siitä on nyt kolme vuotta, kun mä aloitin tän matkan, ja oon edelleen ihan mun tien alussa, mutta on ollut tosi hienoa ja palkitsevaa saavuttaa nää ekat etapit! Ootan innolla tulevia haasteita.

Ufoja-debyyttialbumiasi työstettiin useampi vuosi ja sanoitat ja sävellät itse kappaleita. Minkälainen prosessi se oli sinulle?

Ennen kuin levy-yhtiö nappasi mut talliinsa en ollut koskaan kirjoittanut omia biisejä. Tiesin heti alkuun, että haluaisin säveltää, mutta en ajatellut osaavani kirjoittaa laululyriikkaa. Kokeilin työskennellä muiden tekstittäjien kanssa, mutta tuntui omituiselta laulaa jonkun muun sanoja, joten päätin opetella tekemään sen itse.

Pekka Ruuska oli mulle tosi iso apu, kun aloin etsiä ääntäni kirjoittajana, ja sinnikäs tekeminen alkoi tuottaa tulosta. Kaksi vuotta sitten alkoi yhteistyöni tuottaja Ilkka Wirtasen kanssa, ja olemme säveltäneet Ufoja-albumin kappaleet yhdessä. On ollut upeaa saada oppia niin kovilta tekijöiltä!

Mistä saat inspiraatiota laulujesi tarinoihin – pohjautuvatko ne kenties tosielämään?

Musta on ihanaa luoda ihan uusia maailmoja ja hahmoja. Ammennan kyllä oman elämän tilanteista ja tunteista, mutta yleensä väritän mun tarinoita aika paljon.

Mua inspiroi kirjoittaa ilman rajoja, ja jos kirjoittaisin pelkästään omasta päiväkirjasta, alkaisin varmaan aika nopeasti toistamaan itseäni.

Juha88-sinkulla on tällä hetkellä yli kolme miljoonaa soittokertaa Spotifyssä. Kun se ylitti kaksi miljoonaa, sait ensimmäisen kultalevysi. Miltä kultalevyn saaminen ja kappaleen suosio tuntuu?

Oli mielettömän siistiä seurata, kuinka jengi otti biisin omakseen. Mua jännitti tosi paljon julkaista kyseinen kappale, koska se poikkeaa niin paljon mun muusta tuotannosta.

En olis itse ikinä uskonut, että se lähtisi noin isosti ja mä opin tästä sen, että välillä pitää uskaltaa heittäytyä ja ottaa riskejä. Ikinä ei tiedä mitä voi tapahtua, kun julkaisee uuden biisin ja se tekee tästä alasta tosi mielenkiintoisen.

Ufoja julkaistiin helmikuun lopulla. Minkälaista palautetta olet saanut siitä?

Mä oon saanut tosi ihania kommentteja albumista. Se on tosi pitkään ja hartaasti mietitty kokonaisuus, ja se antaa paljon syvemmän kuvan musta artistina kuin mikään yksittäinen sinkku.

On ollut ihana huomata, että myös se herkempi ja koskettavampi puoli välittyy jengille, koska mun omat lempikappaleet tältä levyltä ei ole sinkkubiisejä ollenkaan.

Olet ollut mukana Robinin taustabändissä ja keikkaillut hänen kanssaan. Minkälainen kokemus se on ollut?

Se on ollut maailman paras duuni – on päässyt kiertämään Suomea ja isoja keikkalavoja niin upean jengin kanssa. Se on antanut myös tosi paljon itsevarmuutta ja kokemusta esiintymiseen.

Nyt kun Ufoja on julkaistu, levynjulkkarikeikka oli 9. maaliskuuta sekä keväällä ja kesällä on edessä lisää keikkoja – mitä odotat tältä vuodelta?

Ootan kesäfestareita! Ja myös sitä, että voi alkaa työstämään ihan uutta materiaalia. Mulla on tosi hyvä fiilis tästä vuodesta!

Mistä unelmoit tällä hetkellä?

Mun unelma on tehdä pitkä ura musiikin parissa artistina ja biisinkirjoittajana.

Mitä musiikki ja musiikin tekeminen merkitsee sinulle?

Mulla on ihan hurjan kiitollinen olo siitä, että saan tehdä ammatikseni jotain, mitä rakastan. Tää on työtä, jota pitää tehdä täydellä sydämellä ja hullulla draivilla, ja tähän alaan kuuluu myös pettymykset ja ajoittaiset kriisit, mutta mä en vaihtais niitä mihinkään. Hankaluuksien jälkeen onnistumiset tuntuu entistä paremmalta.

Sosiaalinen media on toiminut monille kanavana päästä pinnalle ja samasta haaveilevia laulajia ja lauluntekijöitä on varmasti paljon. Mitä haluaisit sanoa heille, jotka vielä pinnan alla odottavat omaa mahdollisuuttaan?

Ensin pitää löytää se oma juttu. Se voi vaatia paljon työtä, mutta ei tän pidäkään olla helppoa. Ei pidä lannistua, jos eka tai toka yritys ei onnistu, kun vaan uskoo omaan juttuun ja jatkaa sinnikkäästi eteenpäin, se palkitaan ennemmin tai myöhemmin.

 

Löydät Vilma Alinan kotisivut täältä ja voit seurata häntä Instagramissa ja Facebookissa sekä katsoa hänen musiikkivideoitaan YouTubessa. Ufoja-levyä voit kuunnella esimerkiksi Spotifyn kautta.


[vieraskyna]

Tiedätkö tai tunnetko sinä jonkun ihailtavan naisen? llmianna seuraava Supernainen ja lähetä meille viestiä sähköpostitse!

[/vieraskyna]