Supernainen: Balettitanssija Elina Miettinen teki intohimostaan ammatin
Balettitanssija Elina Miettinen on ensimmäinen suomalainen ballerina, joka tanssii New Yorkissa toimivassa American Ballet Theatre -balettiseurueessa. Myös näyttelemisestä kiinnostunut tanssija on Nainen.comin kesäkuun Supernainen.
Venäjällä, Vienanmeren rannalla syntynyt Elina Miettinen on ollut ammattitanssija 19-vuotiaasta lähtien, kun hän liittyi Suomen Kansallisbalettiin tanssijaksi. Kansainvälisissä kilpailuissakin menestynyt Miettinen karisti kahdeksan vuotta sitten Suomen pölyt jaloistaan ja lähti Amerikkaan, New Yorkiin, minne hän on kotiutunut.
29-vuotias Miettinen on elänyt kansainvälistä elämää ja kertoi Nainen.comille nauttivansa matkustelusta. Vuonna 2005 hän opiskeli vuoden Amsterdamissa ja nykyisin American Ballet Theatren (ABT) kanssa hän kiertää myös ympäri Yhdysvaltoja ja maailmaa esiintymässä. Vaikka Miettinen kaipaa Suomessa asuvaa perhettään ja ystäviään, ei paluuta Suomeen ole näköpiirissä. Miettinen toivoo, että vielä viiden vuoden kuluttuakin hän olisi edelleen New Yorkissa tanssimassa ja toteuttamassa uusia unemia.
”Kuitenkin asuinpaikkana New York tuntuu kodilta ja tällä hetkellä olisi vaikea kuvitella elamääni Suomessa”, Miettinen sanoi.
New Yorkista käsin Nainen.comille haastattelun antanut Miettinen kertoo alla muun muassa siitä, minkälaista ballerinan arki on ja minkälaisia haasteita ballerina kohtaa, miten hän päätyi osaksi American Ballet Theatrea, kuinka hän on sopeutunut ”Isoon Omenaan” sekä lopuksi antaa inspiroivat vinkkinsä heille, jotka haaveilevat esimerkiksi muutosta Atlantin toiselle puolen.
Miten kiinnostuit balettitanssimisesta?
Kun olin 9-vuotias, äitini kysyi minulta, että haluisinko tanssitunnille ja vastasin myöntävästi. Sinä vuonna juuri haettiin tanssijoita Helsingin tanssiopistolla uudelle erikoiskoulutusluokalle. Minulla ei ollut kokemusta baletista vielä silloin, mutta kahden vuoden rytmisen voimistelun harjoittaminen auttoi minua tilanteessa. Myöhemmin kuulin, etta minut oltiin hyväksytty. Pian alkoivat tanssitunnit neljä kertaa viikossa, mistä kaksi oli balettitunteja. Vuosi vuodelta tuntimäärät kasvoivat ja muutaman vuoden kuluttua balettia oli päivittäin.
Milloin ja mistä tiesit, että haluat ammattitanssijaksi?
Muistan ajatelleeni 15-vuotiaana, että haluan ammattilaiseksi. Tuona aikana aloin matkustamaan balettikilpailuihin ja kesäisin treenimatkoille Ranskaan ja Tanskaan. Opettajani tanssiopistolla, Maj-Lis Rajala, harjoitti minua kilpailuihin ja kannusti minua jatkamaan ammattilaiseksi. Hän puski minua eteenpäin ja sain varmuutta, etta baletti olisi minulle sopiva ammatti.
Minkälainen on tyypillinen balettitanssijan päivä?
Balettitanssijan päivä voi olla erilainen riippuen missä maassa ja missä ryhmässä tanssija työskentelee. ABT:lla balettitanssijan päivät ovat hyvin pitkiä. Harjoitussesongin aikana aloitamme päivän lämmittelytunnilla klo 10.15, päivä jatkuu harjoituksilla iltaseitsemään. Tulen kotiin kahdeksan aikoihin, jolloin saan rentoutua. Usein kuitenkin aikani iltaisin menee kehonhuoltoon. Pidän usein jalkojani jäisessä ämpärissä, otan kuuman kylvyn tai käyn hieronnassa.
Näytöskautena kesällä meillä on näytöksiä joka päivä, paitsi sunnuntaisin kahden kuukauden ajan. Silloin vietän 12 tuntia päivässä teatterilla. Aamutunti alkaa 10.30, sen jälkeen harjoitukset viiteen, parin tunnin tauko ja näytös alkaa kello 19.30. Tulen kotiin 23.00 aikoihin. Meillä on myös kiertueita ulkomaille ja ympäri Yhdysvaltoja. Silloin päivät ovat hyvin erilaisia, kun aikaa menee joko lentokoneessa, bussissa tai junassa.
Olet ensimmäinen suomalainen ballerina American Ballet Theatressa. Miten päädyit osaksi tätä balettiseuruetta?
Vuonna 2007, kun olin juuri aloittanut Suomen Kansallisbaletissa, sen ajan baletin johtaja Dinna Bjørn kysyi minulta, joko haluaisin matkustaa New Yorkiin kansainväliseen kilpailuun ja edustaa Suomea. Vastasin heti myöntävästi ja sen vuoden kesällä olin matkalla edustamassa Suomea New York International Ballet Competition -kisassa.
Vietin kolme viikkoa New Yorkissa monen muun kansainvälisen tanssijan kanssa. Sen aikana American Ballet Theatre -seurueen baletin johtaja Kevin McKenzie kävi tarkkailemassa harjoituksia. Sitten kilpailuajan loppuvaiheessa minulle tultiin kertomaan, etta ABT kutsui minut heidän aamutunnille. Olin aivan hämillään, kun minulla ei ollut edes mitään hajua, että McKenzie oli ollut tarkkailemassa meidän harjoituksia. Ennen lähtöä takaisin Suomeen menin ABT:n tunnille. Parin viikon kuluttua, kun olin takaisin Suomessa, sain soiton ABT:n baletin johtajalta ja hän tarjosi minulle sopimusta!
Mikä on parasta ABT:ssa tanssimisessa?
Mielestäni parasta on se, että olen päässyt matkustamaan ympäri maailmaa ja esiintynyt maailman kuuluilla lavoilla. Mahtavaa on myös se, että olen saanut työskennellä läheisesti parhaiden koreografien kanssa.
Minkälaisia haasteita ballerina kohtaa?
Sanoisin, että joka päivä on tanssijalle haaste. Olemme ”esillä” jatkuvasti ja joka päivä täytyy työskennellä kovaa. Maailmalla taso on niin korkea, että ei ole varaa ottaa asioita itsestäänselvyytenä.
Ihan vain kropasta huolehtiminenkin on haaste. Täytyy huolehtia, etta syö ja lepää tarpeeksi. Olen nykyään hyvin tarkka siitä, että saan tarpeeksi vitamiineja ja mineraaleja ja että lihakseni ehtivät palautua. Jokainen näytös suurella lavalla on haaste. Esiinnymme tuhansien ihmisten edessä päivittäin. Joka kerta täytyy olla keskittynyt sataprosenttisesti.
Miellätkö tanssimisen työksi vai onko voiko sitä edes mieltää työksi?
Tämä on minun kymmenes vuosi ammattitanssijana. Välillä pitkät päivät harjoituksissa voivat helposti tuntua työltä, vaikka myönnän, että tämä on kyllä unelmatyö. Tanssi on ollut koko elämäni ajan intohimoni ja on mahtavaa todeta, että intohimoni on minun ammattini.
Miten olet sopeutunut New Yorkin kaltaisen suurkaupungin vilinään?
Sopeuduin New Yorkiin nopeasti. Rakastuin kaupunkiin heti ja tiesin, että en ole ihan heti lähdössä takaisin. Nyt onkin vierähtänyt jo kahdeksan vuotta täällä, olen mennyt naimisiin, hankkinut pienen koiran ja ostimme asunnon viime vuonna. New York tuntuu kodilta, kuin myös ABT.
Mikä on tähän mennessä ollut ammattitanssijan urasi kohokohta?
Urani kohokohta oli varmasti se, kun muutin New Yorkiin ja aloitin American Ballet Theatressa. Olen saanut tanssia solistirooleja Metropolitan-oopperan lavalla, mistä ennen on saanut vain unelmoida.
Kotisivujesi perusteella sinua kiinnostavat myös näyttelijän ja mallin työt. Onko sinulla mitään projekteja sillä saralla vireillä?
Minulla on pikkuprokteja silloin tällöin. Olen aina tykännyt tehdä erilaisia asioita tanssin ohella, kun aika sallii. Olen viime aikoina käynyt näyttelytunneilla, joista olen saanut uutta inspiraatiota. Minulla on pari näyttelymahdollisuutta kiikarissa, mutta niistä en halua puhua vielä.
Mikä inspiroi sinua?
Olen hyvin seikkailumielinen ja tykkään tehdä uusia asioita, joista saan inspiraatiota ja joista voin kasvaa taiteilijana ja ihmisenä. Uudet tanssiprojektit ja näytteleminen inspiroivat minua. Näyttelemisestä saan uutta potkua tanssiin ja löydän uusia piirteitä itsestäni. Myös avarakatseiset ihmiset ja matkustaminen inspiroivat minua. Mielestäni maailmassa on niin paljon kaikkea mitä voi tehdä, nähdä ja kokea, että ei kannata rajoittaa itseään vain yhteen asiaan.
Mitä haluaisit sanoa kaikille heille, jotka haaveilevat urasta kulttuurin saralla – olipa kyse balettitanssijan tai näyttelijän työstä – tai muutosta New Yorkiin?
Seuraa unelmiasi ja luota itseesi. Muista se, että suurin osa on sinusta kiinni ja kuinka paljon oikeasti haluat jotakin saavuttaa. Sijoita oman unelmasi tärkeys muiden mielipiteiden edelle. Panosta siihen, mikä on sinulle tärkeintä. Kovalla tahdolla ja sinnikyydellä pääsee pitkälle!
Voit lukea lisää Elinasta hänen kotisivuiltaan, jotka löydät täältä. Tämän lisäksi löydät hänet niin Facebookista, Instagramista kuin Twitteristäkin. Elinan balettiseurueeseen, American Ballet Theatreen voit tutustua lisää heidän kotisivuillaan.
[vieraskyna]
Tiedätkö tai tunnetko sinä jonkun ihailtavan naisen? llmianna seuraava Supernainen ja lähetä meille viestiä sähköpostitse!
[/vieraskyna]
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi