Suomen parhaat ravintolat on valittu: Ykkönen sama kuin viime vuonna, top 10 helsinkiläisten hallussa
Ravintola- ja ruoka-alojen ammattilaiset sekä vaikuttajat ovat jälleen äänestäneet Suomen parhaat ravintolat.
Ravintola Palace piti paikkansa kärjessä ja on toista vuotta peräkkäin Suomen paras ravintola. Keittiöpäällikkö Eero Vottosen luotsaama, Helsingin Etelärannassa sijaitseva fine dining -ravintola sai listauksessa ylivoimaisesti eniten ääniä.
Vottonen kiittää nöyrästi äänestäjiä valinnoista. Hän antaa tunnustuksen koronarajoitusten vuoksi useita lomautusjaksoja läpikäyneelle Palacen henkilökunnalle.
”Isot kiitokset kuuluvat asiakkaille sekä työntekijöillemme keittiössä ja salissa. He tekevät menestyksemme eteen kaikkensa”, Vottonen kertoo äänestyksen järjestäneen Viisi Tähteä -median tiedotteessa.
”Parhaaksi meidän ruokamme tekee se, että me etsimme laadultaan ja sesongiltaan parhaita raaka-aineita. Yritämme tarjota ne melko vähäisellä valmistuksella vieraillemme mahdollisimman maistuvina annoksina”, hän lisää.
14 ravintolaa Helsingin ulkopuolelta, pohjoisesta 5 ravintolaa
50 parhaan ravintolan kärkikymmenikkö meni täysin helsinkiläisille ravintoloille. Toisella sijalla on Palacen tapaan viime vuoden sijoituksensa äänestyksessä säilyttänyt BasBas ja kolmanneksi nousi Savoy.
Palacen, BasBasin ja Savoyn perässä tulevat ravintolat ovat Alexanderplats, Bardot, Grön, Vinkkeli, Olo, Muru ja Inari. Hans Välimäen luotsaama Bardot nousi suoraan listan kärkiviisikkoon.
Suomen 50 parhaan ravintolan listalla on ravintoloita Espoosta, Helsingistä, Inarista, Kirkkonummelta, Posiolta, Oulusta, Rovaniemeltä, Tampereelta, Turusta ja Vaasasta. Ravintoloista peräti 36 on Helsingistä ja Helsingin ulkopuolelta tulevista 14 ravintolasta vain viisi on maan pohjoisemmista osista.
Kaukaisin ravintola etelästä katsottuna on inarilainen Aanaar (24. sija). Pohjois-Suomen ravintoloista listalla ovat mukana myös suoraan listalle noussut Gustav Kitchen & Bar Rovaniemeltä (15. sija), Tapio Posiolta (20. sija), Ostroferia Oulusta (23. sija) ja Sky Kitchen & View Rovaniemeltä (32. sija).
Viisi Tähteä -median mukaan etelässä asuvat ruokakulttuurin vaikuttajat ja ravintolaväki ovat koronavuoden ravintola- ja kokoontumisrajoituksista huolimatta käyneet eri puolilla maata tutustumassa hyviin ja erityisesti uusiin ravintoloihin. Turku nousi selvästi maan kakkoskaupungiksi, kun taas Porvoo, Lahti ja koko Itä-Suomi putosivat kokonaan listalta.
Palvelu ratkaisee
Maan 50 parhaan ravintolan listalla on jälleen useita uusia ravintoloita ja samalla moni tuttu ravintola jäi listauksen ulkopuolelle. Varsinkin nousijoista, listan sisäisestä liikehdinnästä sekä äänestäjien antamista perusteluista on tehtävissä johtopäätös, että asiakaspalvelun merkitys on nousussa.
Top 10:stä kuusi sijaa on muuta kuin fine diningia, ja jos yleensä Michelin-tähti on taannut sijainnin kärkikymmenikössä, ei näin enää ole. Nyt äänestäjien valintojen perusteluissa ja kommenteissa korostuu palvelukokemus; teknisestä palveluprosessista on siirrytty henkilökohtaisuuteen, jota arvostetaan läpi koko ravintolalistan.
”Palvelun luonne ratkaisee. Sitä kutsutaan useimmiten käsitteillä rento tai mutkaton. Palvelukokemusta kutsutaan myös sanoilla juureva, rouheva, rehti, välitön, luonteva, tuttavallinen, vilpitön ja henkilökohtainen”, Viisi Tähteä -median päätoimittaja Eeropekka Rislakki selvittää tiedotteessa.
Rislakin mukaan hyvän ravintolakokemuksen ytimessä on nyt aistittava tunnelma eikä fine dining ole enää yhtäläisyysmerkki ravintolan paremmuuden kanssa – yhdessäolon ja ihmiskontaktien helpottamiselle sekä huomioiduksi tulemiselle se sen sijaan on.
Parhaita valittiin myös ruoasta eettisyyteen
Parhaiden ravintoloiden lisäksi äänestyksessä valittiin parhaimpia myös erilaisissa alakategorioissa. Listauksessa annettiin toista kertaa ääniä henkilölle, eli vuoden ravintolavaikuttajalle tittelillä Ammattilaisten ammattilainen, joka tänä vuonna on keittiöpäällikkö ja ravintoloitsija Henri Alén.
Viisi Tähteä -median mukaan äänestäjiltä kysyttiin ennakkoluulotonta ja idearikasta alan kehittäjää, joka luo hyvän pössiksen, joka välittyy myös asiakkaille, ja toimii alan esimerkkinä jakamalla oppeja ja asennetta. Alén oli äänestyksen selvä ykkönen.
”Tämä tunnustus on suurinta, mitä ravintola-alan ammattilainen voi kollegoiltaan saada. Suomessa on kova sukupolvi kasvamassa ravintola-alalle. Meidän vanhojen sotaratsujen pitää jaksaa tehdä hommia ja toimia myös heidän puolestaan, jotta me kaikki saamme tehdä meidän omaa työtämme nyt ja jatkossa”, Alén kertoo.
Muissa alakategorioissa tehtiin seuraavia valintoja:
- Paras Ruoka: Palace, Helsinki
- Paras Tulokas: Bardot, Helsinki
- Paras Innovatiivinen ravintola: Fiasco? by Ultima, Helsinki
- Paras Viinilista: Muru, Helsinki
- Paras Olutlista: Nolla, Helsinki
- Paras Eettinen ravintola: Nolla, Helsinki
Suomen 50 parasta ravintolaa 2021 sen sijaan ovat seuraavat:
- Palace, Helsinki
- Baskeri & Basso, Helsinki
- Savoy, Helsinki
- Alexanderplats, Helsinki
- Bardot, Helsinki
- Grön, Helsinki
- Vinkkeli, Helsinki
- Olo, Helsinki
- Muru, Helsinki
- Inari, Helsinki
- Kaskis, Turku
- Kuurna, Helsinki
- Ravintola C, Tampere
- Albina & Alexis, Helsinki
- Gustav Kitchen & Bar, Rovaniemi
- Mami, Turku
- Demo, Helsinki
- Nolla, Helsinki
- Ora, Helsinki
- Tapio, Posio
- Fiasco? By Ultima, Helsinki
- Bistro O Mat, Espoo
- Ostroferia, Oulu
- Aanaar, Inari
- Yes Yes Yes, Helsinki
- Kajo, Tampere
- Finnjävel, Helsinki
- Kakolanruusu, Turku
- Gastro Cafe Kallio, Helsinki
- Ravinteli Huber, Tampere
- Wino, Helsinki
- Sky Kitchen & View, Rovaniemi
- W30, Helsinki
- Pastis, Helsinki
- Bistro O Mat, Kirkkonummi
- Nooa, Turku
- Lily Lee, Helsinki
- Nokka, Helsinki
- Madonna, Helsinki
- Nude, Helsinki
- Aki Pop Up, Helsinki
- Via Tribunali, Helsinki
- Smör, Turku
- Emo, Helsinki
- Hejm, Vaasa
- Old Boy, Helsinki
- Kosmos, Helsinki
- Bona Fide Pop Up, Helsinki
- The Bull And The Firm, Helsinki
- Tintå, Turku
Sijoille 51-100 päätyneet ravintolat löydät täältä ja viime vuoden parhaat ravintolat löydät aiemmin julkaistusta artikkelista täältä.
Viisi Tähteä -median järjestämään äänestykseen osallistui noin 300 henkilöä ja tulokset julkistettiin torstaina 20. toukokuuta. Äänestyksessä näkemyksensä antavat ravintoloitsijat, keittiömestarit, salipuolen johtotehtävissä toimivat, alkoholiala sekä muun muassa ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaiset.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi