Suomalaistutkimus: Miehet himoitsevat parikymppisiä naisia
Syy moiseen voi olla biologinen.
Suomalaisen tutkimuksen mukaan seksikumppanin valitsemisessa kaiken ikäiset miehet haaveilevat tietynlaisesta naisesta: parikymppisestä, kertoo Huffington Post. Suomalaistutkijat tekivät kyselyn 12 656 18-49-vuotiaalle miehelle ja naiselle tutkiakseen ikämieltymyksiä seksikumppanien suhteen.
Huffington Postin mukaan jokaiselta osallistujalta kysyttiin muun muassa minkä ikäryhmän henkilöistä he olivat olleet eniten seksuaalisesti viehättyneitä edellisten 12 kuukauden aikana. Tulokset vaihtelivat sukupuolen mukaan.
Naiset olivat tutkimuksen mukaan kiinnostuneita miehistä, jotka olivat suurin piirtein heidän ikäisiä tai hieman vanhempia. Erityisesti naiset teini-iän lopulla ja parikymppisenä suosivat miehiä, jotka olivat noin neljä vuotta vanhempia ja vanhentuessa naiset suosivat pienempää ikäeroa.
Miehet sen sijaan vaikuttivat olevan kiinnostuneita vain yhdestä ikäryhmästä: noin 25-vuotiaista naisista. Huffington Postin mukaan tämä piti paikkansa, oli kyseessä sitten teini-iän lopulla olevat tai alle 25-vuotiaat miehet.
Suomalaistutkijat väittävät ikämieltymysten pohjautuvan evoluutiobiologiaan. Tutkijoiden olettamus on, että naiset suosivat vanhempia miehiä heidän tarjoamien ”resurssien” takia, kuten kyky auttaa lasten kanssa.
”Miehet aikuistuvat naisia myöhemmin ja kehityshistoriassamme ihmisjälkeläisten kasvattaminen ravitsemuksellisesti itsenäiseksi edellytti kummankin vanhemman huolenpitoa”, tutkijat sanoivat.
Huffington Postin mukaan tutkijat uskovat myös, että miesten seksuaaliset mieltymykset ovat muotoutuneet jälkikasvu mielessään; he ovat kiinnostuneita hedelmällisistä naisista.
”Naisten hedelmällisyyden on arvioitu olevan korkeimmillaan noin 25-vuotiaana ja se alkaa vähentyä 35 vuotta täytettyään. Etenkin lyhytaikaisessa pariutumisessa, miehet ovat osoittaneet kiinnostusta hedelmällisistä naisista eli parikymppisistä naisista”, tutkijat selittivät.
Tutkimus julkaistiin Evolution and Human Behavior -julkaisussa.
Lähde: Huffington Post
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi