Suomalaistutkimus: Iltavirkut liikkuvat vähemmän kuin muut
Ihmiset voidaan jakaa sisäisen vuorokausirytmin perusteella aamu-, päivä- ja iltatyyppeihin. Nimensä mukaisesti suorituskyvyn ja vireystilan huippukohta osuu aamuun, iltaan tai näiden välimaastoon.
Iltavirkut ihmiset liikkuvat muita vähemmän, osoittaa tuore Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan yhteistyönä tehty tutkimus. Tutkijoiden mukaan ihmisten yksilöllinen vuorokausirytmi tulisi huomioida liikunnanohjauksessa nykyistä paremmin.
Tutkimuksen mukaan päivittäisen liikkumisen ero iltavirkkujen ja aamuvirkkujen välillä vastasi keski-ikäisillä miehillä yli puolen tunnin ja keski-ikäisillä naisilla noin 20 minuutin kevyttä kävelylenkkiä päivittäin. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että iltavirkkujen miesten keskimääräinen päivittäinen istumisaika oli yli 30 minuuttia suurempi kuin aamuvirkuilla miehillä.
Nyt julkaistu tutkimus on Oulun yliopiston mukaan ensimmäinen laaja väestötutkimus, jossa käytettiin aktiivisuusmittaria tutkittavien liikkumisen seuraamiseen ja jossa miehiä ja naisia tutkittiin erikseen. Tutkimuksessa hyödynnettiin Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneiden kohorttia, ja yhteensä 2239 miestä ja 2917 naista osallistui seurantatutkimukseen 46 vuoden iässä.
Tutkimuksessa selvitettiin kronotyypin, eli sisäisen vuorokausirytmin, ja fyysisen aktiivisuuden sekä istumiskäyttäytymisen yhteyksiä keski-iässä. Osallistujien fyysistä aktiivisuutta ja istumisen määrää mitattiin ranteessa pidettävällä aktiivisuusmittarilla kahden viikon ajan, kun taas heidän kronotyyppi määritettiin kyselyn perusteella.
Oulun yliopiston mukaan aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että iltavirkuilla on muita useammin psyykkisiä ja fyysisiä oireita ja sairauksia. Aiemmin on saatu myös viitteitä siitä, että iltatyypit liikkuvat vähemmän ja istuvat enemmän.
Tutkimus on osa terveystieteiden maisteri Laura Nauhan väitöskirjatyötä ja se julkaistiin Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports -julkaisussa. Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin täällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi