Suomalaisten kokema kuormitus on kasvanut selvästi – yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä antaa kasvot vuoden 2022 Mielinauha-kampanjalle
Tuore tutkimus paljastaa huolestuttavia tietoja suomalaisten hyvinvoinnista.
Lähes joka toinen (45 %) suomalainen kokee hyvinvointia ja jaksamista vähentävää kuormitusta, selviää MIELI Suomen Mielenterveys ry:n kyselytutkimuksesta. Suomalaisten kokema kuormitus on selvästi kasvanut viime vuodesta, jolloin reilu kolmannes (38 %) vastaavaan kyselyyn vastanneista kertoi kokevansa hyvinvointia heikentävää kuormitusta.
”Kyselytutkimuksen tulos on syytä ottaa erittäin vakavasti. Arkeemme liittyy paljon epävarmuutta, johon emme pysty itse vaikuttamaan”, MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi sanoo.
”On tärkeää, että koronavuosien aikana kertynyt kuormitus tunnistetaan ja tehdään päätöksiä, joilla syntynyttä palveluntarvetta voidaan purkaa ja hyvinvointia ja jaksamista tukea. Jokainen voi myös itse tehdä asioita oman ja läheisten mielenterveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi”, hän kommentoi.
Kyselystä ilmenee, että eniten suomalaisia kuormittavat tulevaisuuden epävarmuus (41 %), työhön liittyvät asiat (39 %) ja omaan terveyteen liittyvät asiat (39 %). Ennen ja jälkeen Venäjän aloittaman Ukrainan hyökkäyssodan tehty pistemittaus kertoo, että sota näyttää lisänneen suomalaisten kuormitusta jonkin verran lisää.
MIELI ry:n mukaan niiden vastaajien osuus, jotka eivät kokeneet lainkaan hyvinvointia vähentävää kuormitusta, oli kaikissa vastaajajoukoissa vähentynyt. Vielä viime vuoden helmikuussa joka neljäs kertoi, etteivät he koe hyvinvointiaan heikentävää kuormitusta, mutta nyt maaliskuussa 2022, heitä oli enää vajaa (18%) viidennes.
Nuorten aikuisten tilanne hälyttävä
Tuoreen kyselytutkimuksen tulokset ovat etenkin nuorten aikuisten (18-24 vuotta) osalta hälyttäviä. Kun vuosi sitten 44 prosenttia heistä kertoi kokevansa kuormitusta, on määrä noussut tänä vuonna 77 prosenttiin.
MIELI ry:n mukaan nuoret aikuiset kertovat, että heitä kuormittavat erityisesti opiskeluun liittyvät asiat (73 %; 2021: 55%), tulevaisuuden epävarmuus (66%; 2021: 47%) sekä yksinäisyys (36%; 2021:42%). Lisäksi 18-24-vuotiaista kaksi kolmesta (64 %) on kokenut uupumusta ja peräti 68 prosenttia masennusta tai ahdistusoireita.
”Näin ei voi jatkua. Nuorten kokema kuormitus oli lisääntynyt jo ennen koronakriisiä, jonka tiedetään heikentäneen erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia. Pandemian lisäksi myös ympäristökriisi ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa lisäävät nuorten turvattomuutta”, Aalto-Matturi sanoo.
”Nuorten hyvinvointi tulee nostaa yhteiskunnallisen päätöksenteon kärkiteemaksi. Hoito- ja palveluvelan purkamisen ohella on satsattava mielenterveyttä ja hyvinvointia vahvistaviin toimiin ja myös arvioitava kriittisesti päätöksiä, jotka ovat lisänneet ja aikaistaneet nuorten kuormitusta”, hän vetoaa ja ottaa esimerkiksi oppilasvalintauudistuksen.
Mikä auttaa suomalaisia jaksamaan?
Aalto-Matturin mukaan lähes joka neljäs kyselyyn vastannut suomalainen on kohdannut vuoden aikana tilanteen, jossa joko itse tai läheinen oli tarvinnut apua mielenterveyteen, mutta apua ei ollut saatavilla tai sitä ei ollut riittävästi.
”Positiivista on kuitenkin se, että jaksamisesta ja mielenterveydestä uskalletaan tänä päivänä puhua entistä avoimemmin eikä mielenterveys enää ole tabu”, hän kertoo.
MIELI ry:n mukaan kyselyllä haluttiin selvittää myös, mikä on auttanut suomalaisia jaksamaan poikkeusaikana. Tärkeimmiksi keinoiksi nousivat yhteydenpito läheisiin ja tunteiden jakaminen heidän kanssaan, liikunta, uutisten ja ajankohtaisohjelmien seuraaminen sekä kirjojen lukeminen tai kuunteleminen.
Jaksamiskeinoja selvitettiin kyselyssä sekä valinta- että avoimella kysymyksellä. Avoimissa vastauksissakin korostui perheen, puolison ja ystävien merkitys.
Muiksi tärkeiksi keinoiksi vahvistaa jaksamista mainittiin opiskelu tai työ, lemmikit, luonto, mökki, musiikki, tv:n katselu ja erilaiset harrastukset. Kyselyn tulosten perusteella naisilla näytti olevan käytettävissään miehiä enemmän keinoja jaksamisen vahvistamiseen.
Haloo Mieli!
Huhtikuun 1. päivänä on alkanut vuoden 2022 Mielinauha-kampanja, jonka yhteydessä kerätään varoja kotimaiseen mielenterveystyöhön ja kriisiauttamiseen. Kampanjan tavoitteena on myös kasvattaa tietoisuutta jaksamiseen ja mielenterveyteen liittyvistä teemoista.
Tämän vuoden kampanjan slogan on ”Haloo Mieli! Pidetään susta huolta”. Kampanjan viesti on, että toivo elää; yhtäkään mieltä ei ole tehty kestämään yksin ja siksi meidän tulee pitää toisistamme huolta.
Kuten sloganista voinee päätellä, on tänä vuonna Mielinauha-kampanjan kasvona yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä: Haloo Helsinki!.
”Kun MIELI ry:ltä kysyttiin mielenkiintoamme osallistua Mielinauha-kampanjaan, vastauksemme oli heti selvä. Tämä on tärkeää työtä, jota haluamme olla mukana tukemassa”, bändin jäsenet kertovat.
Mielinauha-kampanja järjestetään 1.4.–30.6.2022 ja siihen voi osallistua lahjoittamalla tai osoittamalla tukensa ostamalla vihreän Mielinauhan 4 euron hintaan. Lisätietoa nauhojen ostopaikoista ja lahjoittamisesta löydät täältä ja voit lahjoittaa myös suoraan MobilePay’lla numeroon 50705.
Muistathan, että tukea ja apua on saatavilla! Alla olevassa MIELI ry:n Facebook-julkaisussa kerrotaan, mistä voit saada keskusteluapua ja tukea.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi