Suomalaisen joulupöydän uudet kiinnostavat maut – ei mitään terveellistä, mutta sitäkin herkullisempaa
Kinkku on joulupöydän kunkku, mutta mitäs muuta suomalaisten joulupöydistä tänä jouluna löytyykään?
Lidl on teettänyt tutkimuksen, jossa suomalaiset pääsivät kertomaan joulupöydän mieltymyksistään. Samanlainen tutkimus tehtiin myös vuonna 2018, johon verrattuna tänä vuonna joulupöydässä nähdään normaalia erikoisempia ruokia.
Moni suomalainen haluaa lisätä kalaa ja kasviksia joulupöytäänsä
Kala on tänä vuonna vieläkin suositumpi joulupöydän herkku kuin vuonna 2018. Kinkkua ei silti vaihdeta mihinkään, koska vuonna 2018 sen halusi joulupöytäänsä 80 % vastaajista, ja tänä vuonna vielä hiukan useampi eli 86 % vastaajista. Graavikalan suosio on hiukan noussut, kun se vuonna oli 64 % toiveena ja tänä vuonna 67 % vastaajista aikoi hankkia sitä joulutarjoiluunsa. Kylmäsavustetun lohen suosio nousi 46 prosentista 56 prosenttiin ja lämminsavulohen 32 prosentista 43 prosenttiin. 14 prosenttia aikoo lisätä kasvisvaihtoehtoja, joka on sama prosenttimäärä kuin vuonna 2018.
Joulupöytään halutaan tänä vuonna myös erikoisempia tarjottavia
Kyselyyn vastanneista 88 prosenttia oli sitä mieltä, että jouluruokien ei tarvitse olla terveellisiä. Perinteistä jouluruokaa arvostavat 51 % kyselyyn vastanneista, mutta sen rinnalle halutaan myös vaihtelua. Tutkimuksessa selvisi, että erikoisimpia jouluruokia ovat lipeäkala ja pizza. Erikoisuus näkyy myös joulun jälkiruuissa. Moni aikoi kokeilla jälkiruokana raakaleivonnaisia sekä juustokakkua. Myös macaronssit ja piparijäätelö mainittiin sekä joulutortut uusilla täytteillä.
Yksi ruoka menee jopa kinkun suosion ohi. Nimittäin 92 prosenttia aikoi valmistaa riisipuuroa.
Tähän Lidlin teettämään tutkimukseen vastasi noin tuhat suomalaista iältään 18–75-vuotiasta. Tutkimustulokset löytyvät myös täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Nuku vähintään tämän verran, jotta pysyt kauniina – älä alita tätä määrää