Suomalainen lastenkirjailija innostaa tyttöjä tietotekniikan saloihin – katso piirrokset
Koodin kirjoittajasta lasten kirjojen kirjoittajaksi uravaihdoksen tehnyt suomalainen Linda Liukas julkaisee sympaattisia Hello Ruby -piirroksia.
Helsinkiläinen Linda Liukas on jo vuodesta 2009 kuvittanut ihastuttavan, pienen, kuvitteellisen Rubyn seikkailuja tietoteknisen Ruby on Rails -koodin ihmeellisessä maailmassa Liisa Ihmemaassa -tyyliin Hello Ruby -sivustolleen. Ajatus koodin kuvittamisesta lähti siitä, että Liukas halusi itse ymmärtää paremmin koodia.
Pian Liukas oivalsi, että piirroksista saisi aikaan paitsi hyödyllisen kirjan, myös lisäpontta erityisesti pienten tyttöjen kiinnostuneisuuteen tietotekniikan parissa. Vuoden 2014 huippusuositun nettipohjaisen Kickstarter-joukkorahoitusprojektinsa – ja sen myötä kerätyn 380 000 dollarin –myötä Liukkaasta tuli lopulta lastenkirjailija. Tätä nykyä Liukkaan projekti on ollut esillä jo maailman arvostetuimmissa lehdissä, joihin lukeutuvat Wired, The Guardian, TechCrunch, Mashable ja Fast Company.
Kirja on nyt ennakkotilauksessa Hello Ruby -sivujen kautta. Sen keskeinen idea tiivistyy visuaalisiin, opastaviin kuviin ja kirjan ohessa tarjottaviin tehtäväsarjoihin, joiden myötä lapset voivat oppia ja ymmärtää koodia paremmin.
Katso alta Liukkaan ihastuttavat Hello Ruby -piirrokset!
Working on a few sketches on imagination, inspired by the ever mighty Fred Brooks.
”The programmer, like the poet,…
Posted by Linda Liukas on Friday, January 3, 2014
Unexpected! Critical! Leaking!
Sometimes Ruby likes to tell scary stories. All of them should already be sleeping….
Posted by Linda Liukas on Thursday, January 2, 2014
DAY 19: DUCK WALK
One day Ruby walks in the forest and plays her little drum. All of a sudden small voices start…
Posted by Linda Liukas on Thursday, December 19, 2013
Day 8:
”The party includes very little talking. The Finnish people don’t like it. That’s why they are so good at…
Posted by Linda Liukas on Sunday, December 8, 2013
Day 1: Meet Ruby
”Sometimes Ruby is a little bossy. She says things like “Get me the milk from the lowest shelf of…
Posted by Linda Liukas on Sunday, December 1, 2013
On Halloween eve Ruby finally caught a glimpse of two mysterious but friendly ghosts: Proxy & Cache.
Posted by Linda Liukas on Monday, October 28, 2013
I can’t stand it, said the Snowleopard. – You all are making such a mess!
Posted by Linda Liukas on Saturday, July 20, 2013
During the night all the gems had disappeared and all that was left was a mysterious note.
Posted by Linda Liukas on Saturday, July 13, 2013
Little Ruby finds herself in the kitchen of Androids. The shelves are going to be filled with goodies.
Posted by Linda Liukas on Thursday, March 14, 2013
Day 17: The Fox
Another one of Ruby’s friends is the Fox. It used to be the coolest kid, always had the newest toys,…
Posted by Linda Liukas on Tuesday, December 17, 2013
Day 9: The language that makes computers talk
”There are lots of different protocols (which is a fancy word for…
Posted by Linda Liukas on Monday, December 9, 2013
Don’t be afraid of the bugs under your bed, Little Ruby. They can be squashed with curiosity and patience.
Posted by Linda Liukas on Saturday, July 27, 2013
DAY 22: TINIEST FRIENDS
– Oh but you are small, says Ruby in awe.
CPU, RAM, ROM and Hard Drive all nod in unison….
Posted by Linda Liukas on Sunday, December 22, 2013
Lähde: Hello Ruby
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi