Sovintoseksin viehätys: 7 syytä, miksi riitely kumppanin kanssa herättää halut
Kuten elokuvissa, myös tosielämässä riitely voi saada parit käymään kuumana seksuaalisessakin mielessä.
Riidat ovat osa elämää sekä parisuhdetta, mutta pelkän sopimisen ja asioista puhumisen lisäksi riitely voi johtaa myös intohimoiseen sovintoseksiin. Jos siis kinasteltuasi kumppanisi kanssa huomaat, että haluat hänet heti pois vaatteistaan ja kaataa hänet sänkyyn, on se täysin luonnollista.
Cosmopolitanin mukaan kinastelu ja riidat voivat lisätä kipinöitä parisuhteeseen. Riitoja ei kuitenkaan missään nimessä kannata aloittaa vain siksi, että sen jälkeen voisi harrastaa kuumaa sovintoseksiä.
Lisäksi on tärkeä huomata, että julmuus, väkivalta tai emotionaalinen kaltoinkohtelu ovat varoitusmerkkejä siitä, että suhteessa on epäterveellinen dynamiikka. Jos ikinä huomaat suhteesi olevan todella hyvä vain sen jälkeen, kun teillä on ollut tosi huonoja aikoja, voi olla aika konsultoida terapeuttia tai harkita eroa.
Muuten kinastelua ja riitoja voi ratkaista myös sovintoseksillä, mutta mikä riitelyssä sitten saa halut heräämään? Cosmopolitan selvitti tätä psykoterapeuttien, fysiologian asiantuntijoiden sekä seksin asiantuntijoiden kanssa ja esiin nousi seitsemän syytä, miksi riitely saa käymään kuumana seksuaalisessakin mielessä – ja suomensimme nämä syyt alle.
Hormonit
Cosmopolitanin mukaan riidellessä hormonit, kuten testosteroni, adrenaliini ja stressihormoni kortisolin tasot nousevat.
”Kun kortisolia vapautuu stressin takia, kehomme ja mielemmä saattavat kaivata seksin tarjoamaa läheisyyttä”, sertifioitu seksologi Jenni Skyler selittää.
Seksi- ja parisuhdeterapeutti Andrew Aaron lisää, että orgasmin ja mielihyvän tuoma huojennus lisää serotoniinin, dopamiinin, adrenaliinin ja rakkaushormoni oksitosiinin määrää. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka riidan aikana vapautuneet hormonit voivat saada kiihtymään, riidan jälkeen vapautuvat hormonit rauhoittavat, saavat olon tyytyväiseksi, antavat voiman tunnetta ja lisäävät turvallisuuden tunnetta – mikä kaikki yhdistettynä saa himot heräämään.
Evoluutio
Seksin harrastaminen riidan jälkeen avaa Cosmopolitanin mukaan syviä, eläimillesiä piirteitä psyykestäsi.
”Sovintoseksi tarjoaa helpotusta, mutta se myös lisää innostusta. Siirryt uhattuna olemisesta voitokkaaseen oloon uhasta selvittyäsi selviämällä”, Aaron toteaa.
Käytännössä saatat tuntea kuin olisit päihittänyt jotain suurta, joten kroppasi juhlistaa sitä innostumalla, eli alat käydä seksimielessä kuumana.
Ahdistus ja kiihottuminen
Kiihottuminen ja ahdistus ovat sisarustunteita, jotka lisäävät sykettä, veren virtausta ja hengitystä. Seksologi Robert Thomasin mukaan toisesta näistä tunteista aiheutunut jännitys siirtyy todennäköisesti toiseen tunteeseen.
”Kun olemme stressaantuneita, kuten koemme riidan aiheuttamaa stressiä, sympaattinen hermosto kiihottuu”, parisuhde- ja seksivalmentaja Michele Lisenbury Christensen sanoo.
”Tämä myös sytyttää taistele tai pakene -reaktion, joka täyttää sinut energialla ja saa sinut motivoituneeksi haluamaan toimia jollain tavalla fyysisesti”, lisää fysiologian asiantuntija Elesa Zehndorfer.
Mikä olisikaan parempi tapa toimia fyysisesti kuin edessäsi olevan kuuman kumppanin kanssa, kuka on saanut sinut myös kiukkuiseksi? Se kuulostaisi ainakin loogisimmalta vaihtoehdolta.
Pidät sadomasokismista
Intohimoa tarkoittavalla passion-sanalla on latinalainen alkuperä. Cosmopolitanin mukaan se tulee sanasta patior, joka tarkoittaa kärsimystä.
”Suuttumuksen, intohimon, kärsimyksen ja yhteyden välillä on läheinen kytkös”, parisuhdevalmentaja Valarie Merced kertoo.
Parisuhteisiin ja mielenterveyteen erikoistuneen psykiatri Gail Saltzin mukaan riitely voi stimuloida sadomasokistisia seksuaalisia fantasioita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sataprosenttisesti sytyt BDSM:stä, vaikka pitäisitkin sovintoseksistä. Cosmon mukaan kuitenkin jos pidät BDSM:stä, saatat olla yksi niistä onnekkaista, jotka kiihottuvat riitelystä.
’Olen sinulle vihainen’ -seksi on mahtavaa
Halu uudelleen saada yhteys kumppaniin ja saada sovittua on riidan jälkeen todella tärkeää, usein etusijalla. Tämän takia saattaa syntyä halu ’pane minua kuin vihaisit minua’ -seksiin tämän yhteyden korjaamiseksi. Alla kolme tosielämän esimerkkiä:
- ”Minua melkein hävettää myöntää, mutta seksi riitojemme jälkeen on kuumaa. Kaikki on korostunutta ja hengitys on raskas. Siinä on sinä ja tämä toinen kuumana käyvä henkilö, johon tunnet seksuaalista vetoa. Se saa minut haluamaan miestäni. Tyyliin hän on MINUN”, 33-vuotias Nicole kertoi Cosmopolitanille.
- ”Olemme molemmat toivottamasti odottamassa riidan loppua, koska tunnemme molemmat fyysisesti ja emotionaalisesti vetoa toisiimme riidellessä”, 26-vuotias Scarlett paljasti.
- ”Kuka hitto ei pitäisi sovintoseksistä? Se tekee siitä intohimoisempaa ja aggressiivisempaa, mikä on aina plussaa. Se alkaa vihaisena ja raivokkaana, mutta hitaasti muuttuu rakkaudeksi ja intohimoksi ja on lopulta suloista”, 23-vuotias Kayla sanoi.
Se on tapa käsitellä traumaa
Psykiatri Saltzin mukaan traumaattiset kokemukset, joihin liittyy riitelyä tai intensiivistä suuttumusta (lapsuudessa tai nuoruusvuosina), voivat joskus liittyy seksuaalisiin tunteisiin. Tämäkin voi selittää sen, miksi olet himokkaana riidellessäsi kumppanisi kanssa.
”Psykologian kannalta, kun parit riitelevät, he usein lietsovat triggeröityvää tai todella pelokasta osaa heidän nuoremmasta muistijärjestelmästä”, Skyler selittää.
Pelko luo tuntemuksen hylätyksi tulemisesta, riittämättömyydestä tai molemmista, joten seksi voi joskus lievittää tätä pelkoa lisäämällä intiimiyttä ja luoda uudelleen turvallisuuden tunteita. Cosmopolitan kuitenkin huomauttaa, että jos tämä pätee sinuun, voi olla hyvä ajatus hakeutua terapiaan, jotta oppisit pois tällaisesta ehdollistumisesta ja selviytymistavasta.
”Parempi ymmärrys tästä osasta itseäsi auttaa sinua löytämään tapoja saamaan seksin täyteistä peuhaamista niin, että se ei ole niin tuhoisaa parisuhteelle kuin tahallaan riitelyn aloittaminen”, Saltz toteaa.
Myös terapeutit ovat listanneet syitä, miksi sovintoseksiä harrastetaan. Voit lukea lisää aiheesta täällä.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi