Nämä kymmenen asiaa ovat yleisiä syitä siihen, miksi ei tee mieli harrastaa kumppaninsa kanssa se*siä.

Jokaisella on joskus sellainen olo, ettei se*sin harrastaminen oman rakkaan kanssa houkuta eikä yksinkertaisesti ole sellaisella tuulella. Tässä ei ole mitään väärää; on ihan normaalia, ettei jatkuvasti tee mieli olla peuhaamassa lakanoiden välissä.

Jos kuitenkin on kulunut viikkoja tai kuukausia, ja silti välttelet seksin harrastamista kumppanin kanssa, voi syy haluttomuuteen alkaa mietityttää. PureWow -sivuston mukaan alle listatut kymmenen asiaa voivat olla syypää siihen, että se*sihalusi ovat kateissa.

1. Huomiosi on muualla

Sinulla olisi viimein aikaa rentoutua ja keskittyä edes tunnin ajan kumppaniisi, mutta sen sijaan kaivat puhelimesi esiin ja selaat Facebookia. Jos sosiaalinen media vie huomiosi, ei välttämättä ole mikään ihme, jos kumppani jää silloin vähemmälle huomiolle.

2. Koti on sotkuinen

PureWow’n mukaan siisteys stimuloi ihmisiä, vaikka siisteyttä ei pystykään ylläpitämään.

”Kuka haluaisi harrastaa se*siä, kun kissan hiekkalaatikko tulvii ja sänky on täynnä tavaraa”, se*sologi Claudia Six totesi PureWow’lle.

”Sinun ei tarvitse olla kuin Martha Stewart, luo vain harmoninen ympäristö. Palkkaa ammattilainen avuksesi, jos se on tarpeen”, Six neuvoi.

3. Painosi on vasta noussut

Jos vaivautunut painostasi, voi se vaikuttaa mieleesi. Se*suaalisen terveyden konsultti Celeste Holbrookin mukaan muutama lisäkilo ei kuitenkaan vaikuta kykyysi nauttia se*sistä.

”Anna itsellesi samanlaista myötätuntoa kuin antaisit parhaalle ystävällesi. Tiedosta, että olet erityinen kumppanillesi ihan muusta syystä kuin vaa’an näyttämän kilomäärän takia”, Holbrook kertoi.

4. Odotuksesi ovat kuin suoraan elokuvista

Elokuvissa nähdyt se*sikohtaukset eivät usein ole kovinkaan realistisia. Six muistuttikin PureWow’n haastattelussa, että elokuvat ja por*o ovat viihdettä, eivät opetusvideoita. Omia se*sisessioita ei kannatakaan verrata siihen, mitä näkee elokuvissa ja on parempi keskittyä odottamattomiin seikkoihin kumppanin kanssa – haavoittuvuus ja spontaanius ovat avainasemassa hyvän se*sin suhteen.

5. Et kuntoile tarpeeksi

Alastomana oleminen voi olla viimeinen asia mielessäsi, kun olet väsynyt ja kuntosi on huono. Liikunta kuitenkin vapauttaa endorfiineja, joiden on osoitettu lisäävän halua harrastaa se*siä. Austinin yliopiston tutkimus analysoi kahta naisryhmää, joista toinen polki kuntopyörää 20 minuuttia ja toinen teki saman ajan paperitöitä, minkä jälkeen heille näytettiin se*sikäs elokuvaklippi. Se*sikkään kohtauksen nähtyään kuntoilleet naiset olivat kiihottuneempia kuin paperitöitä tehneet.

6. Suhteessa on jännitteitä

Vaikka kuinka pienet seikat saattaisivat ärsyttää, koeta välttää sitä, että jännitteitä kertyisi välillenne. Sixin mukaan jännitteet koituvat se*sin kuolemaksi.

”Näen sitä jatkuvasti työni kautta. Mielipahat täytyy kohdata, konfliktit ratkaista, pyytää anteeksi aidosti ja kommunikoida tehokkaammin”, Six painotti.

Vaikka keskusteleminen vaikuttaisi vaikealta ja riskiltä, avoimuus voi synnyttää uutta eloa makuuhuoneen puolelle.

7. Olet masentunut

Masennus vie PureWow’n mukaan energiat sinusta ja samalla se*sihalut. Myös masennuslääkkeet voivat vaikuttaa haluihin. Sixin mukaan on syytä kohdata masennuksen syy lääkityksen ja ammattiavun kautta ja tehdä elämäntapoihin tai uraan muutoksia sen lievittämiseksi.

”Voit päästä masennuksestasi yli ja kukoistaa seksuaalisesti”, Six muistutti.

8. Olet liian stressaantunut

Stressi on osa monen elämää, mutta asiantuntijoiden mukaan jos sen antaa ottaa yliotteen itsestä, se vaikuttaa heti se*sihaluihin. Holbrookin mukaan seksin aikana halutaan osoittaa haavoittuvuutta, vapautta ja rentoutumista, mutta on vaikeaa päästä tähän tilaan, kun on erityisen stressaantunut.

”Stressin lieventäminen meditaation, kuntoilun tai mahdollisen stressitekijän poistamisen avulla auttaa rentoutumaan se*sin harrastamiseen”, Holbrook sanoi.

9. Tunnet olosi liian mukavaksi

On mainiota, että rakkaasi kanssa olette avoimia kaikesta toisillenne, mutta joskus liian mukavaksi olon kokeminen toisen seurassa tarkoittaa, että olet omahyväinen.

”Se*sistä voi nopeasti tulla harvinaisuus, kun loikoilet lököhousuissa”, Six totesi.

”Tämä on ihan okei siihen asti, kunnes et pidä itsestään selvänä sitä, että kumppanisi on elävä, hengittävä, seksuaalinen olento”, hän jatkoi.

Eli toisin sanoen tunne olosi mukavaksi, mutta älä anna sen vaikuttaa haluusi olla kumppanisi kanssa intiimisti.

10. Lapset

Rakkaat lapsesi ovat olemassa se*sin ansiosta, mutta he voivat myös laittaa kapuloita rattaisiin se*sielämäsi suhteen. Sixin mukaan monet naiset pelkäävät, että lapset kuulevat se*sin harrastamisen ja eivät suostu harrastamaan se*siä, jos lapsi, minkä ikäinen tahansa, on talossa.

”Äidit ja isät harrastavat se*siä. Lakkaa valittamasta ja anna mennä”, Six päätti.

Lähde: PureWow

LUE MYÖS