Sokeri-detox: Näiden 7 vinkin avulla puhdistat kehosi sokerista
Jos olet syönyt liikaa sokeria, kannattaa tehdä keholle kunnon detox-kuuri!
Välillä kehomme tuntuu suorastaan huutavan sokeria. Oma suosikkini on suklaa, mutta kaikilla on varmaankin olemassa se oma suosikkiherkku.
Välillä onkin ihana palkita itsensä makeilla herkuilla, varsinkin jos on vaikkapa juuri ollut huono päivä, pitää lukea tenttiin, töissä oli rankkaa tai sait juuri tärkeän projektin valmiiksi. Eikä herkuttele edes vaadi mitään syytä, sillä herkuttelu tekee meille kaikille ajoittain hyvää.
Ikävä kyllä sokeristen herkkujen syöminen ei kuitenkaan isossa mittakaavassa tee hyvää, ja kehosi ei voi hyvin, jos herkuttelet liian usein.
Kehosi voi nimittäin alkaa kärsiä niin sanotusta sokerikrapulasta, jonka oireisiin kuuluvat muun muassa päänkipu, huonontunut iho ja turvotus. Lisäksi liika sokerin syöminen lisää myös diabetesriskiäsi.
Jos kärsit sokerikrapulasta, on tärkeää karsia lisätty sokeri ainakin joksikin aikaa pois ruokavaliosta. Sen lisäksi voit vielä kokeilla seuraavia niksejä, joiden avulla saat kehosi puhdistettua sokerista.
- Juo kuumaa vettä sitruunalla, mieluiten ennen aamiaista
- Syö van kevyt aamiainen, mieluiten vihersmoothie
- Vältä maitotuotteita, sillä ne vain turvottavat lisää, ja lisäävät makeanhimoasi
- Välttele myös suolaisia ruokia
- Älä juo kahvia, vaan juo sen sijaan vettä
- Anna kehosi levätä päivä, ja mene vain kevyelle kävelylle rankan treenin sijaan
- Mene kylmään suihkuun, sillä se saa aineenvaihduntasi liikkeelle ja puhdistaa kroppasi sokerista nopeammin
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi