Sillä se lähtee millä on tullutkin – Näillä vinkeillä helpotat ylensyönnin jälkeistä oloa
Ylenpalttisen herkuttelun jälkeen olo saattaa olla tukala. Nämä ruoka-aineet voivat tuoda helpotuksen seuraavana päivänä.
Juhlapäiviin ajoittuva mässäily ei ole vaarallista, mutta kohtuullisiin annoskokoihin ja terveellisiin ruokiin tottuneelle herkkuja notkuvan pöydän ääressä vietetty ilta voi päättyä ähkyyn ja turvotukseen. Näitä ruoka-aineita syömällä – tai välttämällä – autat ruuansulatustasi palautumaan normaalille tasolle.
Banaani sisältää runsaasti kivennäisaine kaliumia, joka tukee ruuansulatuksen toimintaa. Lisäksi banaanissa on paljon liukoista kuitua, josta voi olla apua löysään vatsaan. Myös valkoinen riisi, vaalea leipä ja peruna ovat kohtuullisina annoksina vatsalle helppoja paloja purtavaksi.
Mausteet ovat hyviä aseita taistossa tukalaa oloa vastaan. Etenkin juustokuminan on todettu kiihottavan ruuansulatusneste sapen eritystä. Suola taasen kuuluu vältettävien ruoka-aineiden listalle, sillä se sitoo nestettä elimistöön, myös vatsan seudulle.
Appelsiinimehun luontaiset hapot voivat auttaa vatsahappojen vähyydesta johtuviin ruuansulatuksen häiriöihin, ja sitä kannattaakin juoda ennen ruokailua. Älä kuitenkaan juo appelsiinimehua hiilihydraattipitoisen ruuan kanssa! Tällöin vaikutus voi olla päinvastainen.
Vedellä laimennettu omenaviinietikka ja piparminttutee ovat myös oivia palanpainikkeita mässäilystä toipuvan menuussa.
Bon appétit!
Lähde: Huffington Post
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Yhdistyksen varainhankinta luovia tapoja kerätä varoja ja tukea yhteisöä
- Kannattaa kävellä joka päivä – 9 hyötyä, joista pääset nauttimaan
- Nämä 15 asiaa saavat miehen todella kuumaksi sinusta – kokeile ja ylläty
- Nämä 10 merkkiä paljastavat, että miehesi tarvitsee enemmän omaa tilaa
- 13 yleisintä syytä, jotka saavat pariskunnan eroamaan
- Nämä 10 asiaa miehet salaavat kumppaniltaan – listalla voi löytyä yllätyksiä
- 56 % miehistä menettää kiinnostuksensa, jos teet tämän treffien aikana
- Aloita aamusi juomalla lämmintä vettä – tämän vuoksi se kannattaa
- Hyödynnä käytetyt kahviporot uudelleen kotonasi – säästät pitkän pennin
- Tämä herkku saa hikan loppumaan – todella outo, mutta toimiva keino
- Miehet yleensä inhoavat näitä viittä asiaa, joita nainen tekee sängyssä
- Naisten mielestä mies on seksikäs tähän ikävuoteen asti – ei enää sen jälkeen
- Tutkimus: Syö suklaata tähän aikaan päivästä – se voi auttaa sinua laihtumaan
- 10 merkkiä paljastavat, ettei suhteenne tule kestämään pitkään
- Tämä on kaikista paras juoma, jos haluat litteämmän vatsan nopeasti
- 7 merkkiä, jotka kertovat, että parisuhteenne voi hyvin ja on kestävällä pohjalla
- 7 asiaa, joita ei koskaan tehdä onnellisissa parisuhteissa
- Nämä 5 merkkiä paljastavat, ettet nuku tarpeeksi paljon tai laadukkaasti
- Jos silmäsi ovat siniset, niin nämä värit pukevat sinua parhaiten
- 7 kehonkielen merkkiä, jotka paljastavat kumppanisi pettävän sinua