Seitsemänkymppinen pariskunta osoittaa, ettei seksi lopu iän myötä: Tekivät pornoelokuvan
Campbellin pariskunta koettaa muuttaa käsityksen iäkkäiden seksielämistä.
Niin seksiin kuin seksuaalisuuteen sekä pornoon liittyy monenlaisia ennakkokäsityksiä ja stereotypioita. Usein ajatellaan, että seksin harrastaminen vähenee ikääntymisen myötä ja jossain vaiheessa loppuu kokonaan, kun taas varsinkin pornossa unohdetaan henkinen puoli ja seksi on vain toimintaa.
Totuus on kuitenkin toinen ja tätä käsitystä seitsemänkymppiset Annie ja John Campbell haluavat muuttaa yhdessä porno-ohjaaja Erika Lustin kanssa. Metro kertoo, että 73-vuotias John ja 72-vuotias Annie ovat tehneet SoulSex-pornoelokuvan, jonka Lust on ohjannut.
Pariskunta työskentelee niin kirjailijoina, puhujina kuin seksuaalisina kouluttajina. He tapasivat vuonna 2013 ja huomasivat, että heillä on paljon yhteistä sekä seksi oli tärkeä osa heidän orastavaa suhdetta.
Pariskunta on myös kirjoittanut tahollaan seksiaalisuudesta ja yhdessä he kehittivät termin ’Soul Sex’, sielun seksiä, mikä inspiroi tekemään yhteistyötä Lustin kanssa.
”Me uskomme, että vartalomme ovat kommunikaation välineitä, minkä päätarkoitus on levittää rakkautta pelon sijaan kaikissa kanssakäymisissämme”, pariskunta kertoi Metrolle.
”Meidän mielestä monissa seksiaalisissa kohtaamisissa on usein paljon pelkoa läsnä, kuten oli meilläkin ennen kuin opimme erilaisen tavan harrastaa seksiä, ja missä pelko on läsnä, todellinen rakkaus ei ole, sillä ne ovat vastakohtia. Uskomme, että tällainen seksin tapa on henkinen toiminto, symbolinen yritys yhtyä jumalaisen, ei-fyysisen osamme kanssa”, he sanoivat.
Metron mukaan Soul Sex tarkoittaa sitä, ettei ole tavoitteita tai odotuksia ja kumpikin osapuoli keskittyy omaan kokemukseensa. Pariskunnan mukaan tämä kuulostaa todella järjenvastaiselta alkuun, mutta kun sen on kokenut, lopputulos on niin herkullinen kummallekin osapuolelle, ettei heidän mielestään vanhoihin tapoihin palaaminen tunnu kiehtovalta.
Soul Sex on hitaampi tapa harrastaa seksiä. Se keskittyy rauhaan, verbaaliseen yhteyteen ja intiimiyteen sen sijaan, että saavuttaisi orgasmin mahdollisimman nopeasti.
Vaikka pariskunta puhuu avoimeseti ja rehellisesti seksielämästään, olivat he hermostuneita Lustin studiolle saapuessaan.
”John oli niin hermostunut, että hänen peniksensä päätti niin sanotusti ’mennä lakkoon’. Hän koki sen sanovan hänelle ’En halua olla tässä elokuvassa’, joten se päätti kutistua ja lähes kadota”, Annie kertoi Metrolle.
Pariskunnasta tämä oli huvittavaa ja he totesivat, että se oli täydellistä, koska se antoi synkronistisen kokemuksen siitä, miten erinomaista tällainen seksuaalinen kokemus voi olla jopa ilman erektiossa olevaa penistä.
”Itse seksikohtaus ei olisi voinut olla kauempana tyypillisestä, valtavirta-asetelmasta. He aloittivat kauniilla tarkoituksen sanoilla ennen kuin aloittivat hitaan ja hellän ’soul sexin'”, Lust kertoi Campbellien pornoelokuvan kuvaamisesta.
”He käyttivät paljon enemmän aikaa kosketteluun, halimiseen, kiinnipitämiseen ja toistensa tuijottamiseen kuin esiintyjät yleensä tekisivät”, hän jatkoi.
”He olivat myös todella äänekkäitä läpi aktin ja osoittivat vahvoja kommunikointitaitoja kertoakseen toisilleen, mistä he nauttivat”, Lust sanoi.
”Ennen kaikkea he nauttivat hauskanpidosta, he nauroivat paljon ja jatkuvasti hymyilivät toisilleen. Se oli todella kaunista, täyttävää ja emotionaalinen päivä kaikille, jotka olivat paikalla”, Lust kuvaili kuvauksia.
Pornoelokuvissa nähdään yleensä nuorempia ihmisiä iäkkäämpien, rakastuneiden parien sijaan. Campbellit uskovatkin, että ihmisten käsitykset ja uskomukset ikään ja seksiin liittyen ovat porautuvat meihin perheyhteyden kautta.
”Jos näimme vanhempiemme nukkuvan eri makuuhuoneissa, esimerkiksi, myöhempinä vuosina, saattaisimme olettaa heidän seksielämän loppuneen. Usein lapset vain ’tietävät’, kun heidän vanhemmat eivät ole enää intiimisti ja silloin ’ohjelmat’ saattavat aktivoitua”, he selittivät.
Myös mediasta syntyy vääränlaista kuvaa. Heidän mielestään erektio-ongelmiin tarkoitettujen apukeinojen mainostaminen on osa sitä ajatusta, että seksuaalinen aktiivius vähenee ikääntymisen myötä.
Jos muut parit haluavat seurata heidän jalanjäljissään harrastaakseen parempaa seksiä iästä huolimatta, on Campbellien mukaan avainasemassa puhuminen ja kommunikaatio. He myös suosittelevat viettämään enemmän aikaa alasti yhdessä, jotta tottuu siihen mahtavaan kokemukseen tuntea toistensa kehot ja ihanaan hellän kosketuksen tunteeseen.
Metron mukaan pariskunta suosittelee hierontaa, rentoutumista ja nauramista pariskuntana sekä tietysti yhtä asiaa.
”Pitäkää hauskaa harjoitellessa”, he vinkkasivat.
Campbellien elokuva on osa Lustin XConfessions-elokuvasarjan 16. osaa ja voit tutustua siihen tarkemmin esimerkiksi täällä sekä Lustin muihin töihin täällä. Campbelleillä on myös oma sivustonsa, We Talk About Sex, johon voit tutustua täällä.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi