Sänkyyn päätyminen ex-rakkaan kanssa ei olekaan haitta erosta toipumiselle, väittää tutkimus
Seksin harrastaminen ex-kumppanin kanssa on yleistä, vaikka sitä ei suositella tekemään.
Ex-kumppanin kanssa seksin harrastaminen eron jälkeen ei kenties olekaan niin haitallista, sillä tutkimuksen mukaan se ei välttämättä estä toipumasta erosta. Archives of Sexual Behaviour -journalissa julkaistun tutkimuksen tulosten mukaan tämä piti paikkansa jopa niiden henkilöiden kohdalla, ketkä kaipasivat ex-rakastaan jollain tasolla, kertoo The Independent.
Detroitissa toimivan Wayne State Universityn tutkijat teettivät kaksi koetta tutkiakseen eron jälkeisen seksin vaikutuksia. Ensimmäisessä kokeessa he tutkivat 113 vasta eronneen henkilön kokemuksia pyytämällä heitä tekemään nettikyselyitä, joissa heiltä kysyttiin, oliko heillä ollut mitään fyysistä kontaktia ex-kumppanin kanssa, mitä he tunsivat sen jälkeen ja kuinka emotionaalisesti kiintyneitä he tunsivat olevansa.
Toisessa kokeessa osallistujia pyydettiin kertomaan todellisista ja yritetyistä seksuaalisista kohtaamisista ex-kumppanin kanssa. Heitä pyydettiin myös kirjaamaan, olivatko he edelleen emotionaalisesti kiintyneitä ex-kumppaniinsa kaksi kuukautta eron jälkeen.
Tulokset analysoituaan tutkijat tulivat siihen tulokseen, että seksin tavoittelu ex-rakkaan kanssa ei haittaa henkilön emotionaalista toipumista erosta. Tutkijat paljastivat myös, että ex-kumppaniaan kaipaavat – esimerkiksi heillä oli edelleen tunteita häntä kohtaan – tavoittelivat enemmän seksuaalista toimintaa exänsä kanssa tapana luoda yhteys ex-kumppaniin uudelleen.
Tutkimuksessa todettiin, että eron jälkeiset seksuaaliset kohtaamiset saivat ihmiset tuntemaan olonsa positiivisemmaksi päivittäistä elämäänsä kohtaan sen sijaan, että olisivat kokeneet ahdinkoa pahentamalla kaipuutaan.
”Se fakta, että seksiä exän kanssa tavoittelevat eniten ne, joilla on vaikeuksia päästä yli erosta, viittaa siihen, että meidän kenties pitäisi kriittisemmin arvioida ihmisten motivaatiota seksin tavoittelulle ex-kumppanin kanssa”, tutkimuksen pääkirjoittaja Stephanie Spielmann kertoi.
Deittailupsykologi Madeleine Mason Roantree lisäsi, että eroseksi voi usein olla avuksi siinä mielessä, että saa asioille pisteen parisuhteen päättymisen jälkeen, mutta kaikki hyöty pohjimmiltaan on kiinni jokaisen yksilön motivaatioista.
”Koettaako hän saada exänsä takaisin? Vai onko se osa jäähyväisprosessia? Jos kyse on ensimmäisestä, voi olla parempi jättää eroseksi väliin ja keskittyä löytämään parempi parisuhde”, hän sanoi The Independentille.
Deittailuvalmentaja James Preecen mukaan seksin harrastamisessa ex-kumppanin kanssa on se riski, että se yllyttää epämukavien tunteiden aaltoa, kuten vihaa, hämmennystä, surua ja pettymystä. Preece neuvoikin välttämään sitä, ellei ero ollut täysin yhteisymmärryksessä tehty eikä ex-parin välillä ole ikäviä tunteita.
”Sinänsä kaikista paras tapa jatkaa eteenpäin on jättää menneisyys taakseen”, Preece totesi The Independentille.
”Et voi keskittyä uusien ihmisten tapaamiseen, jos olet edelleen exän kanssa. Kumpikin tarvitsee aikaa prosessoida, mitä tapahtui ja sänkyyn päätyminen yhdessä ei mahdollista sitä”, hän lisäsi.
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi