Saatko sinäkin ”iho-orgasmeja”? Tämän takia ihosi menee kananlihalle hyvää musiikkia kuunnellessasi

Tutkimuksin on myös selvitetty, miksi osa kokee kylmiä väreitä ja ihon kananlihalle menemistä useammin.
Jokainen on varmasti kokenut sen, kuinka musiikin kuunteleminen voi saada kylmät väreet menemään pitkin vartaloa ja iho menee kananlihalle. Good Housekeepingin mukaan ilmiötä kutsutaan frisson-termillä, joka tarkoittaa äkillistä, voimakasta jännityksen tai innostuksen tunnetta, vaikka osa tutkijoista on nimennyt ilmiön jopa iho-orgasmiksi.
Kananlihalle meneminen on evoluution jäänne ajalta, jolloin ihmisillä oli vielä runsaampi karvapeite ja he pitivät itseään lämpimänä varaten lämpöä ihoonsa. Nykyisin vaatteet pitävät lämpimänä ja kananlihalle menemistä tapahtuukin reaktiona ärsykkeisiin, jotka lämpötilan muuttumisen sijaan liittyvätkin taiteen tai luonnon kauneuteen.
Tutkimukset ovatkin selvittäneet, miksi jotkut ihmiset kokevat tätä ilmiötä enemmän kuin toiset. Psychology of Music -journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan avoimuus kokemiselle on syy, miksi toisten ihmisten iho menee herkemmin kananlihalle.
Good Housekeepingin mukaan tämä ei ole yllättävää, sillä kyseisen ominaisuuden omaavien ihmisten on osoitettu arvostavan kauneutta ja luontoa enemmän, omaavan epätavallisen aktiiviset mielikuvitukset ja todella keskittyvät ja uppoutuvat musiikkiin, jota kuuntelevat.
Jos siis syvennyt musiikkiin enemmän sen sijaan, että annat sen vain mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koet todennäköisemmin näitä ”iho-orgasmeja”.
Lähde: Good Housekeeping
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Haistele näitä, jos olet alakuloinen – tulet huomaamaan suuren eron mielialassasi
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Onko hyvännäköisten ihmisten elämä helpompaa kuin muiden? Tutkimus selvitti asian
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 15 minuutin spagettiateria leviää netissä: Maistuu koko perheelle
- 17-vuotias kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa: Poliisi paljasti karmivan kuolinsyyn
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen
- Nainen halusi antaa lapselleen erikoisen nimen – tuleva isä loukkaantui suunnattomasti
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Nämä 7 asiaa mies pitää sinulta salassa – ja se on hyvä
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- 10 huomaamatonta merkkiä kertovat, että mies pettää sinua
- Näitä 5 asiaa sinun ei kannata koskaan kertoa poikaystävälle
- Silmiesi väri kertoo kaiken tämän hyvinvoinnistasi ja alkoholinkulutuksestasi
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen