Säästöpossu esiin! Tällä näppärällä kikalla säästät lähes 1 500 euroa kuin huomaamatta tämän vuoden aikana
Rahan säästäminen voi tuntua työläältä ja haastavalta, mutta siitä voi tehdä myös helppoa rahahaasteen avulla.
Jos olet tutustunut erilaisiin tapoihin säästää rahaa, olet saattanut jo kuulla 52 viikon haasteesta. Sen tarkoituksena on saada säästettyä 1 378 euroa hiljalleen pitkin vuotta.
52 viikon haasteen idea on simppeli: vuoden ensimmäisen viikon aikana säästöön laitetaan yksi euro, toisella viikolla kaksi euroa, kolmannella kolme euroa ja niin edelleen. Viikko viikolta euroja laitetaan säästöön yhä enemmän niin, että vuoden viimeisellä viikolla säästöön pitäisi siis laittaa 52 euroa.
Tämä on mainio ja sinänsä helppo idea. Apartment Therapy kuitenkin huomauttaa, ettei se toimi kaikille.
Syy siihen on se, että haasteen loppuvaiheessa – vuoden lopulla – voi olla vaikea saada säästöön noin 50 euroa viikossa. Pohjimmiltaan haasteen idea on kuitenkin hyvä.
Toisella haasteella rahaa säästöön vielä enemmän
Apartment Therapy on jalostanut 52 viikon haasteesta toisen rahahaasteen, jonka avulla rahaa saa säästettyä vuoden aikana vaivattomammin ja enemmän. Se on 365 päivän haaste.
Tässä haasteessa rahaa laitetaan säästöön maanantaisin euro, tiistaisin kaksi, keskiviikkoisin kolme ja niin edelleen. Näin joka viikko säästöön kertyy 28 euroa.
Jos haastetta noudattaa vuoden loppuun asti, saa näin säästettyä 1 456 euroa. Tämä on 78 euroa enemmän kuin viikkohaasteella.
”Tämä tarkoittaa, että säästät enemmän rahaa ja se tuntuu enemmän toteutettavissa olevalta viikosta toiseen”, Apartment Therapyn sivuilla todetaan.
Kun päivässä laittaa säästöön korkeintaan 7 euroa, ei se välttämättä tunnu niin pahalta. Haastetta voi tietysti mukailla itselleen sopivammaksi ja laittaa esimerkiksi joka viikko säästöön 28 euroa sen sijaan, että laittaisi päivittäin jokusen euron jemmaan.
Lähde: indy100, Apartment Therapy
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi