Runsas määrä bakteereja leviää suusta toiseen suudellessa – "Suuteleminen on terveellistä"
Lyhytkin kielisuudelma saa bakteereja siirtymään suusta toiseen runsain määrin.
Vain kymmenenkin sekuntia kestävä kielisuudelma voi siirtää 80 miljoonaa bakteeria suusta toiseen, käy ilmi Microbiomessa julkaistusta tutkimuksesta. Tutkimusta varten 21 vapaaehtoisen pariskunnan kielet pyyhittiin ja heiltä otettiin sylkinäytteet sekä ennen että jälkeen suudelman.
TIME-lehden mukaan tutkijoille selvisi, että pariskuntien kielillä olevat bakteerit ovat enemmän samanlaisia kuin suun bakteerit kahden tuntemattoman välillä ovat.
”Ilmeisesti olemalla toisen henkilön kanssa pitkän ajan ja olemalla parisuhteessa johtaa samankaltaiseen bakteerikantaan kielellä”, tutkimusta johtanut professori ja tutkija Remco Kort sanoi.
Jaettujen bakteerien samankaltaisuuden selvittämiseksi parin toista osapuolta ohjeistettiin siemailemaan probioottista jogurttijuomaa, odottamaan hetki ja sitten suutelemaan kumppaniaan uudelleen. Probioottiset bakteerit, joita ei yleensä suussa ole, siirtyivät suusta toiseen – yhdessä noin 80 miljoonan muun bakteerin kanssa.
Kyselyiden avulla tutkijaryhmä selvitti, että mitä useammin parit suutelevat, sitä enemmän samanlaisia bakteereja heidän suussaan on.
”On joukko tutkimuksia, jotka osoittavat erilaisten bakteerien lisääntymisen olevan hyvä asia”, Kort kertoi ja lisäsi suutelemisen toimivan myös eräänlaisena immunisaation muotona, mikä mahdollistaa vastustuskyvyn kasvamisen altistamalla itseään useammille mikro-organismeille.
”Jos asiaa katsoo tästä näkökulmasta, suuteleminen on hyvin terveellistä”, Kort päätti, mutta myönsi terveellisyyden kuitenkin riippuvan siitä, ketä suutelee ja minkälainen hänen suunsa bakteerikanta on.
Lähde: TIME
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi