Rintaruokinnan etuja on liioiteltu – ja se voi lisätä astmariskiä
Rintaruokittuja lapsia verrattaessa vauvanmaitoseoksella ruokittuihin sisaruksiinsa selvisi, että vaikutukset eivät hirveästi eroa, mutta rintaruokituilla astmariski oli korkeampi.
Imettämisen etuja on tutkimuksen mukaan liioiteltu. Social Science & Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus selvitti imettämisen vaikutuksia seuraamalla sisaruksia, joita ruokittiin eri tavoin varhaislapsuuden aikana.
Tutkimuksen päätekijä Cynthia Colen seurasi yli 8 000 lasta, joista 25 prosenttia olivat ”ristiriitaisissa sisaruspareissa” eli toista lapsista imetettiin ja toista lasta ei. Tutkimuksessa sen jälkeen arvioitiin kyseiset sisarusparit 11 eri tekijöiden kannalta, muun muassa painoindeksin, astman, älykkyyden eri asteiden, hyperaktiivisuuden ja vanhempiin kiintymisen suhteen.
Kun eri perheiden lapsia verrattiin, rintaruokitut lapset pärjäsivät paremmin mainittujen 11 tekijöiden kohdalla kuin pulloruokitut lapset. Colenin mukaan kuitenkin äidit, jotka rintaruokkivat lapsiaan, ovat epäsuhtaisessa asemassa, sillä he ovat yleensä varakkaampia ja paremmin koulutettuja.
Kun samassa perheessä olevia sisaruksia, joita oli ruokittu eri tavalla, verrattiin keskenään, tuloksissa ei ollut tilastollisesti merkittäviä eroja muuten kuin astman kohdalla. Tutkimuksen mukaan rintaruokituilla lapsilla oli korkeampi riski astmaan kuin lapsilla, joita oli ruokittu vauvanmaitoseoksella.
Colenin tutkimus on ainutlaatuinen, sillä hän tarkasteli lapsia 4-14-vuoden ikäisinä. Muut rintaruokintatutkimuset ovat tarkastelleet sen vaikutuksia ainoastaan lasten ensimmäisten elinvuosien aikana.
Colen tuli siihen lopputulokseen, että rintaruokinta on hyvästä, mutta sen ei pitäisi olla valtava yhteiskunnallinen prioriteetti.
”Meidän pitää tarkastella huolellisemmin, mitä ensimmäisten elinvuosien jälkeen tapahtuu ja ymmärtää, että rintaruokinta voi olla todella vaikeaa, jopa kestämätöntä joillekin naisille. Sen sijaan, että heitä syytettäisiin, meidän pitäisi olla enemmän realistisia siitä, mitä rintaruokinta tekee ja ei tee”, Colen sanoi.
Lähde: The Slate
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi