Rakastuminen etenee vaiheittain – lue kuvaukset viidestä erilaisesta vaiheesta
Tosielämässä rakastuminen ei tapahdu yhtä helposti kuin elokuvissa.
Nettideittisivusto eHarmony teki tutkimusta, josta ilmeni rakastumisen koostuvan viidestä erilaisesta vaiheesta. Glamourin mukaan vaiheet vaihtelevat perhosista vatsassa vakauteen.
”On kiehtovaa huomata, että yksi ydintunne voidaan jakaa näin selviin vaiheisiin. Sen lisäksi jokainen vaihe voidaan elää uudelleen parien kasvaessa suhteessa ja kohdatessa erilaisia elämän haasteita yhdessä”, eHarmonyn psykologi Linda Papadopoulus kertoi.
Alla on selitettynä rakkauden viisi erilaista vaihetta.
1. vaihe: Perhoset
Mikä olisi parempaa kuin se tunne, että vatsa on täynnä perhosia ihastuessasi ja rakastuessasi uuteen ihmiseen? Toista ihmistä ei osaa olla ajattelematta ja sen lisäksi miettii, millaista kuvaa itsestään antaa, koska haluaa voittaa toisen ihmisen puolelleen. Tässä vaiheessa on ominaista myös hormonien aiheuttama himokkuus.
2. vaihe: Rakentaminen
Tässä vaiheessa tuntuu, kuin tuore pari olisi omassa pikkuisessa kuplassaan ja koettaa oppia niin paljon toisistaan kuin mahdollista. Toisesta koettaa saada tietää faktoja tukemaan häntä vastaan syntyneitä tunteita ja tässä vaiheessa myös yleensä tavataan kumppanille tärkeitä ihmisiä.
3. vaihe: Yhtäläistäminen
Tässä vaiheessa on pyrkimys selvittää, onko toinen ihminen palanen, joka sopii elämäsi palapeliin. Toisesta opitut asiat koettaa yhtäläistää omaan persoonaan ja elämäntapoihin. Ovatko ideologiat samat vai ovatko ne törmäyskurssilla tai ovatko parin arvot ja rajat yhtenevät? Tässä vaiheessa yleensä myös pohditaan, onko parisuhde kyseisen ihmisen kanssa hyvästä itselle ja vaihe onkin tärkeä arvioitaessa, kestääkö suhde alkuhuuman yli ja mahdollisesti jopa kummankin osapuolen elämän loppuun asti.
4. vaihe: Rehellisyys
Neljännessä vaiheessa pitää pysty olemaan myös haavoittuvainen. Kun vaikutusta toiseen ei tarvitse enää tehdä, alkaa todellisen minän tuominen esiin entistä enemmän. Tämä vaihe on yleensä ratkaiseva suhteen kannalta ja jos osapuolet hyväksyvät toisensa sellaisinaan, vaikuttaa kaikki hyvältä.
5. vaihe: Vakaus
Jonkin aikaa yhdessä oltuaan voimakas ihastuminen jää taakse ja parin on helpompi olla mukavasti oma itsensä toistensa seurassa. Tässä parisuhteen vaiheessa oksitosiini on yksi tärkeimmistä hormoneista. Oksitosiini edistää kiintymystä äitien ja vauvojen välillä ja on myös avaintekijä kiintymyksessä, jota miehet ja naiset tuntevat orgasmin jälkeen.
Glamourin mukaan tärkeintä on kuitenkin huomata, että vaiheiden välillä tapahtuu vaihtelua. Vaikka pari olisi ollut yhdessä vuosia ja tuntisi olonsa todella mukavaksi toistensa seurassa, ei se tarkoita sitä, etteikö perhostuntemukset voisi palata etenkin jonkin erityisen kokemuksen jälkeen.
Parien kannattaa myös itse pyrkiä tuomaan vaihtelevuutta vaiheisiin eikä vain pysytellä viidennessä vaiheessa. Vaihtelevuus on mauste sekä elämää että onnistunutta parisuhdettakin ajatellen.
Lähde: Glamour
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi