Pyyhkeet pesuun! Näin usein pyyhkeet pitäisi pestä
Vaikka kuivaat puhtaan ihosi pyyhkeeseen, ei se tarkoita sitä, että pyyhe olisi puhdas.
Olemme aiemmin kertoneet, kuinka lakanat ja tyynyt pitäisi pestä säännöllisesti: asiantuntijan mukaan lakanat pitäisi pestä viikoittain ja tyynyt mielellään 3-6 kuukauden välein.
Sama säännöllinen peseminen koskee myös pyyhkeitä, sillä pyyhkeistä tulee heti niitä käytettyä kasvualusta bakteereille, joita irtoaa vartalostasi tai on ylipäänsä olemassa kylpyhuoneessasi. Luultavasti kovinkaan moni ei kuitenkaan laita pyyhettä vaihtoon ja pesuun riittävän usein.
New Yorkin lääketieteellisen yliopiston mikrobiologi Philip Tierno on kertonut, että jos pystyt kuivaamaan pyyhkeesi kokonaan, voit käyttää sitä maksimissaan kolmesti ennen kuin se on pesun tarpeessa – olettaen siis, että saat pyyhkeesi jonnekin roikkumaan, jotta se voi kuivua ilmavasti.
”Kosteassa pyyhkeessä on kasvua. Jos pyyhkeestä lähtee haju, missä tahansa on hajua, on mikrobeja kasvamassa, joten se pitäisi pestä”, Tierno sanoi.
Me Naiset -lehden mukaan Marttaliiton hankekoordinaattori Katariina Juurikkala on Tiernon kanssa samoilla linjoilla.
”Pyyhkeet suositellaan pestäväksi noin 3-4 käyttökerran välein”, Juurikkala sanoi lehdelle ja lisäsi, että esimerkiksi treenipyyhe kannattaa vaihtaa useamminkin.
Flunssakauden koittaessa olisi hyvä, että perheenjäsenillä olisi omat käsipyyhkeet, ja Juurikkalan mukaan myös niiden säännölliseen pesemiseen kannattaa kiinnittää huomiota.
”Kostea käsipyyhe voi olla melkoinen bakteeripesä”, hankekoordinaattori kertoi Me Naiset -lehdelle.
”Siksi käsipyyhkeet tulee vaihtaa viikoittain. Ja tämäkin riippuu käyttötiheydestä. Jos perheessä on monta jäsentä, esimerkiksi vessan käsipyyhket on hyvä vaihtaa tiheäämin, kun käyttöäkin on paljon”, Juurikkala opasti.
Kuinka usein sinä vaihdat ja peset pyyhkeesi? Tiesitkö jo entuudestaan, kuinka usein pyyhkeet pitäisi pestä? Kommentoi alla!
Lähde: Me Naiset, Business Insider
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi