Punkku rentouttaa, kirkkaat tekevät seksikkään olon – tällaisia tunnereaktioita eri alkoholijuomat aiheuttavat
Kaikki alkoholijuomien synnyttämät tunnereaktiot eivät kuitenkaan ole positiivisia.
Erilaiset alkoholijuomat saavat esiin erilaisia tunnereaktioita ihmisissä, selviää laajasta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka on julkaistu BMJ Open -journalissa. Tutkimuksen mukaan moukkamainen humalainen käytös voi olla kytköksissä siihen, minkälaista alkoholijuomaa henkilö on nauttinut.
”Alkoholin nauttimiseen yhdistettyjen tunteiden ymmärtäminen on välttämätöntä alkoholin väärinkäytön hoitamiseen liittyen, sen tarjotessa näkemystä siihen, mitkä tuntemukset vaikuttavat juomavalintaan väestön eri ryhmien kohdalla”, tutkijat totesivat.
Tutkimuksessa selvitettiin oluen, kirkkaiden ja puna- sekä valkoviinin aiheuttamia tuntemuksia niitä nauttineissa ihmisissä. Mukaan luetut tunteet olivat energinen, rentoutunut, seksikäs, itsevarma, väsynyt, aggressiivinen, sairas, levoton ja itkuinen.
Tutkimuksen mukaan kirkkaita, kuten giniä tai vodkaa, juovat tuntevat olonsa todennäköisimmin seksikkääksi. Tutkimuksesta uutisoineen The Independentin mukaan neljä kymmenestä kertoi kirkkaiden saavan heidät tuntemaan tällä tavoin, kun taas viinin juojista samoin koki 25 prosenttia ja oluen ystävistä 19 prosenttia.
Kirkkaat vaikuttivat saavan ihmiset myös tuntemaan olonsa energisemmäksi kuin muut alkoholijuomat. Tämän lisäksi 59 prosenttia kirkkaita juovista kertoi sen aiheuttavan tunnetta itsevarmuudesta, kun taas 45 prosenttia oluen juojista ja hieman yli neljännes viinin juojista raportoi kokevansa samoin.
Eri alkoholijuomista punaviini sai ihmiset tuntemaan todennäköisimmin olonsa rentoutuneeksi. Noin 53 prosenttia vastaajista kertoi rennosta olosta punaviinin yhteydessä, kun taas oluen kohdalla näin oli 50 prosentilla ja kirkkaiden kohdalla 20 prosentilla.
Kaikki alkoholijuomien herättämät tunnereaktiot eivät kuitenkaan ole positiivisia. The Independentin mukaan punaviini saa kolmen viidestä tuntemaan olonsa väsyneeksi ja kirkkaat tekevät ihmiset todennäköisimmin itkuisaksi.
Kirkkaat alkoholijuomat myös todennäköisimmin synnyttävät aggressiivisuutta. Tutkimuksesta ilmeni, että 30 prosenttia kirkkaita juovista tunsi aggressiivisuutta verrattuna 7 prosenttiin oluen juojista ja noin 2,5 prosenttiin viiniä nauttineista.
”Vuosisatojen ajan rommin, ginin, vodkan ja muiden kirkkaiden historia on ollut terästetty väkivallalla”, tutkimuksen tekoon osallistunut professori Mark Bellis Public Health Walesista kommentoi.
”Tämä kansainvälinen tutkimus osoittaa, että nykypäivänäkin kirkkaiden juominen todennäköisemmin johtaa aggressiivisuuden tunteisiin kuin muut juomat”, hän lisäsi.
Tutkimus toteutettiin Global Drug Surveyn avulla, mikä on maailman suurin nettikysely laillisten ja laittomien huume- ja alkoholijuomien käytöstä aikuisten kohdalla. Kysely on tarjolla 11 eri kielellä ja tutkimuksessa oli mukana vastauksia hieman alle 30 000 ihmiseltä 21 maasta, ketkä olivat iältään 18-35-vuotiaita ja olivat nauttineet tutkimuksessa määriteltyjä alkoholijuomia edellisen vuoden aikana.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.
Lähde: The Independent
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi