Punainen ei olekaan vetovoimaisin väri johon voit pukeutua – tämä väri on uusi ykkönen
Tähän väriin pukeutuminen tekee sinusta muiden silmissä kaikkein vetävimmän.
On toki muistettava, että kauneus on katsojan silmässä, mutta se ei tietenkään estä tutkijoita yrittämästä selvittää, mitkä asiat ja piirteet tekevät meistä muiden silmissä viehättävän ja vetovoimaisen.
Yksi ilmeisimmistä asioista, johon voimme vaikuttaa, on pukeutumisemme. Pukeutumisessa onkin toki monta erilaista asiaa, jotka kiinnittävät muiden huomion. Yksi näistä on väri.
Tutkijat ovat jo pitkään julkaisseet tuloksia, jotka osoittavat, että punainen on kaikkein vetovoimaisin väri, johon voimme pukeutua. Erityisesti miesten päät kääntyvät, kun nainen pukeutuu punaiseen.
Vuonna 2021 tehty tutkimus kuitenkin tuli aivan erilaiseen tulokseen. Tämän tutkimuksen mukaan nimittäin kaikkein viehättävin väri, johon voimme pukeutua, on musta. Mustan jälkeen hyvänä kakkosena tulee pinkki, ja seuraavalla sijalla keltainen. Punainen ei siis yltänyt edes kärkikolmikkoon.
Tutkimuksen mukaan kaikkein epäviehättävin vaatteiden väri on ruskea, ja toiseksi huonoin valinta on harmaa.
Mustan suosiota selittää se, että yhdistämme tähän väriin alitajuntaisesti sellaisia positiivisia piirteitä, joita haluamme kumppanillamme olevan. Yhdistämme mustaan muun muassa vaikutusvallan ja vahvuuden. Esimerkiksi treffeille kannattaakin ehdottomasti valita mustat vaatteet, sillä ne tekevät sinusta treffikumppanisi mielessä houkuttelevamman.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Tamara Bellis, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi