Pilaako puolisosi yöunesi? – 5 keinoa jakaa sänky ja nukkua silti hyvin
Jos sinulla tekisi mieli nukkua yksin omassa sängyssä ilman puolisoasi, siinä on tuskin mitään väärää.
Jossain vaiheessa ihmiskunnan historiaa siitä on tullut yleinen tapa, että puolisot nukkuvat samassa sängyssä. Se ei ole aina helppoa, jos puoliso esimerkiksi kuorsaa tai vaihtelee yön aikana levottomasti nukkumisasentoaan. Toisen vieressä voi olla myös liian kuuma nukkua, jos toinen esimerkiksi hikoilee nukkuessaan. Unirytmikin voi olla puolisolla erilainen kuin itsellä.
Syitä on varmasti monia, joiden takia tekisi mieli nukkua yksin omassa rauhassa. Jos et kuitenkaan halua missään nimessä nukkua yksin, tässä alla on viisi keinoa yrittää selvitä yöunista paremmin, kun puoliso on siinä vieressä häiritsemässä unia.
1. Vältä syyttämästä tai kritisoimasta puolisoasi
Puolisosi tuskin voi sille mitään, että hän häiritsee uniasi. Jos syytät siitä häntä, se ei johda ehkä kuin turhaan riitaan. Sen sijaan voisitte yhdessä miettiä, mitä asialle voisi tehdä. Esimerkiksi kuorsauksen vähentämiseen on monia keinoja.
2. Ole myötätuntoinen ja empaattinen
Jos huomaat, että puolisosi liikkuu sängyssä yön aikana levottomasti, sen sijaan että syyttäisit häntä omista huonoista yöunistasi, tee juuri päinvastoin. Voisit kysyä häneltä, tuntuuko hänestä, että hän sai nukuttua hyvin, koska hän tuntui nukkuvan niin levottomasti. Ehkä hän ei ole itse sitä hoksannut ja voitte miettiä yhdessä, miten asian saisi korjattua.
3. Auta puolisoasi, koska syy voi olla vakavakin
Esimerkiksi kuorsaaminen tai yöhikoilu voivat johtua jostakin vakavasta. Omasta kuorsaamisesta ei välttämättä ole edes tietoinen. Kannattaisi pyytää puolisoasi selvittämään, että voisiko hänellä olla jokin terveydellinen syy kuorsaukselle tai hikoilemiselle. Tukesi voi olla tässä asiassa tärkeämpää kuin luulet.
4. Kokeile luovia ratkaisuja
Kaikilla ei ole edes mahdollista nukkua eri huoneissa, vaikka he haluaisivat. Mutta uniongelmia voi koittaa vähentää muillakin keinoilla esimerkiksi korvatulpilla, pimennysverhoilla tai unimaskeilla. Myös valkoista kohinaa kannattaa kokeilla. Sen kuunteleminen auttaa vähentämään muita aistimuksia esimerkiksi kuorsauksen kuuntelemista.
5. Jos päädytte nukkumaan eri huoneisiin, tehkää se vain osittain
Joillekin viimeinen ratkaisu voi lopulta olla se, että aletaan nukkumaan eri huoneissa. Silloin kannattaa varata aikaa ennen nukkumaanmenoa läheisyyteen, kun sitä ei enää saa yhteisessä sängyssä. Ja aamullakin ehtii heti halaamaan, kun on herätty ja kohdattu. Voitte toki jakaa sängyn alkuillasta ja kömpiä aamulla toistenne viereen!
Lähde: Self
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi