Pikkutyttö saapui tanssikoulun prinsessapäivään hodarina – somessa ihastuttiin
Pikkutyttö erottui joukosta omasta halustaan ja hurmasi nettikäyttäjät.
5-vuotias Ainsley-tyttö on hurmannut ihmiset ympäri maailman tultuaan tanssikoulunsa prinsessapäivän viettoon hot dog -asuun pukeutuneena, kun taas kaikki muut olivat prinsessoina. Kuva Ainsleystä asussaan on lähtenyt leviämään somessa, kun muun muassa tanssikoulun väki twiittasi kuvan tanssikoulun tytöistä.
Huffington Postin mukaan nettikäyttäjät ovat ylistäneet 5-vuotiasta omaperäisyydestään ja hänen asunsa myötä #hotdogprincess-hashtag tuli käyttöön. Holly Springs School of Dancen johtaja Marilyn Chappell kertoi Huffington Postille, että Ainsleyn asuvalinta muistuttaa kaikkia omaksumaan omana itsenään olemisen.
”Me kaikki tarvitsimme johtajan sanomaan ’Hei, ole oma itsesi'”, Chappell sanoi.
”Kuinka siistiä on, että pikkutyttö hodariasussa lähettää tällaisen viestin maailmalle”, hän lisäsi.
Chappellin mukaan prinsessaviikko on lasten mahdollisuus pukeutua esitysvaatteisiinsa tai pukeutua huvikseen. Tapahtuma oli kuitenkin avoin myös omille tulkinnoille ja henkilökunta ilahtuikin Ainsleyn nähdessään.
”Me rakastimme sitä. Meistä se oli mainiota. Olemme kaikki itsensä ilmaisemisen puolella … joten ajattelin, että tämä on täydellistä”, tanssikoulun omistaja kommentoi.
Ainsleyn asua ja omaperäisyyttä on kehuttu paljon somessa, mutta Huffington Post nosti esiin yhden twiitin, joka summaa monien tuntemukset hyvin:
”Uskalla olla hodari prinsessoja pursuavassa maailmassa”, Jillian Ackerman twiittasi.
Katso lisää twiittejä täältä.
Mitä sinä pidät Ainsleyn asusta? Kommentoi alla!
Lähde: Huffington Post
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi