Pidä kodin sydän turvallisena: Muista nämä 5 tärkeää asiaa keittiössäsi
Koronapandemian aikana monet ovat viettäneet enemmän aikaa kotona, mutta rajoitusten ja suositusten poistuessa tilanne voi muuttua.
Keittiö on kodin sydän ja siellä on viimeisten kahden vuoden aikana vietetty aikaa aiempaa enemmän. Tänä aikana keittiön turvallisuusohjeet ovat saattaneet päästä unohtumaan.
Kun ihmiset liikkuvat taas enemmän kodin ulkopuolella, on tärkeä palauttaa mieleen näitä turvallisuusohjeita. Vakuutusyhtiö Ifin mukaan moni ohjeista liittyy siihen, että keittiökoneita tulee käyttää valvotusti, eli vain silloin, kun joku on paikalla.
Ongelmia voi syntyä, jos jättää esimerkiksi astianpesukoneen päälle, kun poistuu kotoa. Ifin vahinkotilastojen mukaan keittiössä tapahtuvista vuotovahingoista suurin osa johtuu astianpesukoneista.
If kertoo, että tiskikoneiden vuotovahinko syntyy yleisimmin poistoputkesta. Se on syytä tarkistaa tasaisin väliajoin ja vaihtaa, jos vuotoja havaitaan.
Vuotokaukalo astianpesukoneen alla on tärkeä, sillä se tuo vuotovahingon nopeammin näkyviin.
5 tärkeää muistisääntöä
Keittiöön liittyy myös tulipaloriskejä. Ifin tilastojen mukaan ruoanlaitto on yleisin syy kodin tulipaloihin, jotka silloin tällöin johtavat peräti totaalipaloihin, jolloin koko koti tuhoutuu.
”Palot aiheutuvat yleensä siitä, että jää jotain ruokaa liedelle tai uuniin tai että lähellä on jotain palavaa materiaalia”, omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen kertoo.
Ifin yhteistyökumppani Anticimexin talopalveluiden aluepäällikkö Riku Lehtonen puolestaan muistuttaa liesituulettimen suodattimen puhdistamisen tärkeydestä.
”Suodatin on hyvä pestä kerran kuussa, ettei sinne pääse kertymään likaa, joka puolestaan voi syttyä palamaan”, Lehtonen sanoo.
Pidä kotisi sydän – keittiö – turvallisena ja muita nämä asiat:
- Käytä koneita vain, kun olet paikalla. Muista myös sulkea astianpesukoneen hana, kun sitä ei käytetä.
- Hanki keittiöön sammutusvälineitä. Sammutuspeite on hyvä olla käden ulottuvilla.
- Puhdista uuni säännöllisesti. Varmista, ettei lieden lähellä ole helposti syttyviä tavaroita.
- Puhdista liesituulettimen suodatin kerran kuussa.
- Imuroi jääkaapin alta ja takaa säännöllisesti ainakin kerran vuodessa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi