Pidä flunssa loitolla – tämä hyinen tapa voi auttaa, väittää lääkäri

Koronavirus leviää yhä, mutta tähän aikaan vuodesta myös tavallinen flunssa onnistuu kellistämään monet vuoteeseen sairastamaan.
Onneksi on olemassa erilaisia tapoja ja niksejä, joiden avulla voi koettaa pitää flunssan loitolla sekä oman vastustuskyvyn iskussa. Yksi näistä tavoista on hyinen, sillä se sisältää jäävettä.
Herkkusuut on kertonut venäläislääkäri Sergej Bubnovskyn niksistä, jossa jalat upotetaan joka ilta jääveteen 10-15 sekunnin ajaksi. Tämän pitäisi lääkärin mukaan auttaa pitämään vastustuskyky vahvana ja flunssat kaukana.
Herkkusuut-sivuston mukaan jalat pitäisi upottaa joka neljäs tunti veteen, jos vastustuskyky on todella huonossa kunnossa. Tavallisesti upottaminen kerran illassa kuitenkin riittää.
Esimerkiksi uimahalleissa on kylmäaltaita, joiden tarkoitus on tehostaa verenkiertoa ja vastustuskykyä. Herkkusuun mukaan tämän myötä jalkojen upottaminen jääveteen ei kuulostaa yhtään hassummalta idealta.
Herkkusuut kertoo myös, että Virginian yliopistossa on tehty tutkimus, jonka mukaan jäävesi auttaa kehoa tuottamaan hormonia, joka parantaa vastustuskyvyn toimintaa. Tutkimuksissa on osoitettu myös, että avantouinti 1-2 kertaa viikossa vähentää masennukseen sairastumisen riskiä.
Lähde: Herkkusuut / Newsner
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nämä 25 vaatemokaa saavat sinut näyttämään mummomaiselta – koita välttää näitä
- Tästä syystä ensirakkaus vaikuttaa koko loppuelämääsi
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Lipödeema on vaiva, josta jopa yli 10 % naisista voi kärsiä – tunnista salakavalat oireet
- Tämä kaikki tapahtuu, jos et pese lakanoitasi kerran viikossa – monia oireita
- 7 syytä mennä nukkumaan eri aikaan oman puolisonsa kanssa – tällainen vaikutus
- Näin likaisista tennareista tulee kuin uudet – tarvitset 2 raaka-ainetta, jotka löytyvät kotoa
- Nämä merkit viittaavat siihen, että olet rakastunut narsistiin
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 8 merkkiä kertovat jo suhteen alussa, tuleeko avioliittonne kestämään
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana