Pettämissivusto selvitti: Tämän horoskooppimerkin omaavat ihmiset ovat todennäköisemmin uskottomia
Pettämissivuston kyselyllä selvitettiin, mitkä viisi horoskooppimerkki ovat kaikista todennäköisemmin uskottomia kumppaneilleen.
Vaikka monet eivät niitä otakaan vakavasti, voivat horoskooppimerkit ja astorologia kertoa silti paljon ihmisestä aina hänelle soveltuvimmasta aamupalasta siihen, minkälainen ystävä hän on tai minkä horoskooppimerkin omaavan henkilön kanssa hän harrastaa parasta seksiä.
Pettämissivusto Ashley Madison sen sijaan selvitti, mitkä viisi horoskooppimerkkiä ovat todennäköisemmin uskottomia kumppaneilleen. Bustlen mukaan pettämissivuston tulokset perustuvat heidän sivustonsa käyttäjiin ja lukumääriin.
Sivuston väki perehtyi syntymäpäiviin niiden jäsenten kohdalla, ketkä ovat kotoisin Yhdysvalloista, Kanadasta, Iso-Britanniasta ja Australiasta, ja näitä numeroita läpikäytyään saivat selville viisi merkkiä, jotka todennäköisemmin pettävät.
Näiden horoskooppimerkkien edustajia löytyy selvityksen mukaan eniten pettämissivuston jäsenistä:
Kauris (22. joulukuuta – 19. tammikuuta)
Astrologi Suzie Kerr Wrightin mukaan kauriit kaipaavat vakautta ja rutiineja parisuhteissaan.
”He tuntevat olonsa mukavimmaksi ja turvallisimmaksi, kun tietävät mitä tuleman pitää, joten hyvä parisuhde heille on periteisen kaltainen”, astrologi kertoi Bustlelle.
Tästä huolimatta Ashley Madisonin selvityksen mukaan kauriit pettävät kumppaneitaan kaikista todennäköisimmin, sillä se on yleisin horoskooppimerkki käyttäjien keskuudessa. Kauriit myös ovat tekemisissä muiden jäsenten kanssa sivutolla eniten.
Vesimies (20. tammikuuta – 18. helmikuuta)
Vesimiehet tunnetaan vapauttaan rakastavina yksilöinä, jotka eivät parisuhteissakaan oikein pidä siitä, että heidät on sidottu aloilleen. Tämän valossa ei Bustlen mukaan olekaan kovin yllättävää, että tätä merkkiä löytyy paljon pettämissivuston käyttäjistä.
Kalat (19. helmikuuta – 20. maaliskuuta)
Kaloilla on taipumus olla romanttisia haaveilijoita, jotka elelevät omistta fantasiamaailmoissaan – kenties salasuhde on osa tätä fantasiaa.
Härkä (20. huhtikuuta – 20. toukokuuta)
Bustlen mukaan tämäkin on yllättävä merkki top viiden joukossa, sillä kauriiden tavoin myös härkä on maamerkki, joka tunnetaan vakauden kaipuustaan. Härät myös arvostavat lojaaliutta ja luotettavuutta kumppanissa, mutta tästä huolimatta, tämän merkin edustajia on neljänneksi eniten pettämissivustolla.
Rapu (21. kesäkuuta – 22. heinäkuuta)
Ravut pääsivät viimeisenä mukaan top viiden uskottomimman horoskooppimerkin listalle, mutta astrologi Noella Fen mukaan tämä merkki kuuluisi listan kärkeen. Bustlen mukaan Ashley Madisonin selvityksestäkin ilmeni, että ravut yhdessä kauriiden, skorpionien ja kaksosten kanssa ovat eniten tekemisissä muiden sivuston käyttäjien kanssa. Fe kertoi Bustlelle, että hänen mielestään todennäköisesti pettävien horoskooppimerkkien lista pitäisi olla toisenlainen. Fen mukaan rapujen pitäisi olla ensimmäisen, minkä jälkeen olisivat kalat, leijonat, jousimiehet ja viidentenä kauriit.
Mitä mieltä olet kyselyn tuloksista? Kerro mietteesi kommenteissa!
Lähde: Bustle
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi