Pettäjät jäävät todennäköisimmin kiinni uskottomuudestaan vasta kolmannen salasuhteen aikana, paljastaa kysely
Vain pieni osa parisuhteista kuitenkin päättyy toisen osapuolen uskottomuuden takia.
Jos kumppani jää kiinni uskottomuudesta, ei hän välttämättä ole ensimmäistä kertaa ollut salasuhteessa. Pettämissivusto Illicit Encountersin teettämän kyselytutkimuksen mukaan suurin osan pettäjistä jää kiinni vasta kolmannen salasuhteen aikana ja keskimäärin uskottomuuden paljastumiseen menee neljä vuotta, kertoo Daily Mail.
Tutkimuksesta ilmeni, että yli kaksi kolmasosaa pettäjistä jäi kumppanilleen kiinni uskottomuudesta jossain vaiheessa avioliittoa. Daily Mailin mukaan kuitenkin vain yksi kymmenestä pettäjästä kärähti ensimmäisen salasuhteen aikana, kun taas yksi kahdeksasta (noin 12%) jäi kiinni toisen salasuhteen aikana.
Tutkimuksen mukaan todennäköisyys kiinnijäämiselle kasvoi kolmannen salasuhteen aikana: yksi viidestä kärähti tuolloin uskottomuudestaan. Toistuvasta pettämisestä huolimatta salasuhde johti eroon vain 15 prosentissa tapauksista.
Uskottomuus tuli tutkimuksen mukaan ilmi todennäköisimmin puhelimessa olevien viestien kautta – 39% jäi kiinni tällä tavoin. Sähköpostit olivat toiseksi yleisin tapa (22%) kärähtää kumppanille, kun taas olinpaikasta valehteleminen käräytti uskottomuudesta 20 prosentissa tapauksista.
Daily Mailin mukaan tutkimuksessa selvisi myös, että varhaisessa vaiheessa parisuhdettaan pettäneet todennäköisesti jatkoivat uskottomuutta häiden juhlimisen jälkeen, sillä 86 prosenttia myönsi olleensa uskoton ennen kuin meni naimisiin kumppaninsa kanssa.
”Tämä uusi tutkimus osoittaa, että ei seepra raidoistaan pääse. Jos kumppanisi on uskoton ennen avioliittoa, jatkuu uskottomuus myös avioliiton aikana”, Illicit Encountersin edustaja Christian Grant kommentoi.
”Pettäjien täytyy olla todella varovaisia kolmannen salasuhteensa aikana, koska silloin he todennäköisimmin jäävät kiinni – luultavasti sen takia, että heistä on tullut liian itsevarmoja ja antavat liian paljon vihjeitä kumppanilleen, josta tulee epäilevä”, hän sanoi.
Lähde: Daily Mail
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi