Parhaat luonnolliset ainesosat ihollesi – kaurapuuroa, vihreää teetä, kookosöljyä ja muita ihoa helliviä aineksia
Kaupoista löytyy runsas määrä erilaista kosmetiikkaa, joista voi olla vaikea valita omalle iholle parhaiten sopivat tuotteet, jotka saattavat olla myös todella kalliita.
Mutta myös yksinkertaiset ja halvat ainesosat voivat tehdä iholle hyvää, ja niitä esitellään WebMD -sivustolla. Jotkut luonnolliset aineosat voivat olla ihan yhtä tehokkaita, kuin tarkoin suunnitellut ja tuotetut tuotteet.
Jotkut ihmiset haluavat syödä pelkästään puhtaista aineksista tuotettua ruokaa, joista osa haluaa laajentaa tätä myös kauneustuotteisiin. Sellaisten löytyminen kaupoista ei ole kovin helppoa kuin esimerkiksi luomuruuan löytäminen. Mutta kyllä niitä silti löytyy ja tässä niistä seitsemän esimerkkiä.
1. Kookosöljy
Kookosöljyn on tutkittu estävän kehon tulehduksia. Se auttaa myös kuivaan ja kutisevaan ihoon sekä ihosairauksiin, kuten ekseema ja psoriasis. Mutta sitä ei kannata käyttää ihan jokaiseen iho-ongelmaan, koska esimerkiksi aknessa se vain pahentaa oireita.
2. Rohtosammakonputki
Rohtosammakonputki on muinainen yrtti, jota käytetään paljon aasialaisessa keittiössä. Siinä olevat kemikaalit lisäävät verenkiertoa ja vahvistavat ihoa. Siksi se esimerkiksi parantaa haavat normaalia nopeammin.
3. Vihreä tee
Vihreän teen juomisen on uutisoitu olevan todella terveellistä, joka voi johtaa pidempään ja terveempään elämään. Mutta sitä voi laittaa myös iholle. Sen käytöstä on saatu hyviä tuloksia esimerkiksi ihon ikääntymiseen liittyvissä asioissa. Se auttaa myös hoitamaan auringon aiheuttamia vaurioita. On olemassa myös aurinkovoiteita, joista löytyy vihreää teetä.
4. Kaurapuuro
Kaurapuuroakin voi laittaa kasvoille. Siitä löytyy paljon avenantramideja, jotka vähentävät tulehduksia ja ihottumaa. Siitä löytyy myös ihoa kosteuttavia aineksia, kuten beetaglukaania ja tärkkelystä.
5. Karitevoi
Karitevoi estää tulehduksia ja vähentää kutinaa. Sitä löytyy monista kosteusvoiteista. Se rauhoittaa ihoa eikä se aiheuta kovin helposti allergiaa.
6. Soija
Soija estää pigmenttien muodostumista ja se parantaa kollageenin tuotantoa. Soijapavuissa on erilaisia kemikaaleja, jotka vaikuttavat ihoon suotuisasti. Se kirkastaa ihoa ja toimii myös aurinkosuojana sekä pitää ihon tasaisempana.
7. Teepuuöljy
Teepuuöljy on luonnon oma antisepti, joka auttaa torjumaan iholta erilaisia bakteereja ja sieniä. Siitä voi olla apua akneen, mutta se voi myös ärsyttää ihoa. Siksi sitä kannattaa kokeilla ensin pienellä alueelle ja sen jälkeen tarkkailla, että alkaako iho esimerkiksi punoittamaan tai tuleeko siihen ihottumaa.
Kannattaa ensin keskustella ihonhoidonammattilaisen kanssa, että mikä näistä luonnon tarjoamista tuotteista sopii sinun ihollesi parhaiten, ennen kuin alat testaamaan niitä.
Lähde: WebMD
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi