Parempaa yhdessä: Nämä syötävät sopivat yhteen kuin paita ja peppu!
Jotkin ruoat maistuvat paremmalta, kun ne yhdistää johonkin toiseen syötävään.
On kuitenkin olemassa tiettyjä ruokapareja, joita kannattaa muodostaa myös sen takia, että ne tehostavat toistensa terveysvaikutuksia. Women’s Health on listannut tällaisia ruokapareja, ja suomensimme alle, mitkä syötäät sopivat yhteen kuin paita ja peppu!
Kaurapuuro ja mustikat
Täysjyvissä ja marjoissa sekä hedelmissä on varastoituneena fytokemikaaleja taistelemaan inflammaatiota ja sairauksia vastaan, mutta yhdessä ne voivat toimia vielä paremmin. Tuftsin yliopiston tutkimus totesi, että kun C-vitamiinia lisätään kauran fytokemikaaleihin, LDL-kolesterolin suoja-aika hapettumiselta kasvoi 137 minuutista 216 minuuttiin. Ravitsemusterapeutti Tara Colemanin mukaan ravintokuidun syöminen yhdessä hedelmien ja marjojen kanssa laskee verensokerin piikkiä ja pitää kylläisenä pidempään. Yksi tapa nauttia täysjyvää sekä marjoja yhdessä, on syödä kaurapuuroa mustikoilla.
Kreikkalainen jogurtti ja banaanit
Maitotuotteissa on tunnetusti kalsiumia, joka on hyvästä esimerkiksi terveiden hampaiden ja luuston sekä lihasten ja hermoston toiminnan kannalta. Women’s Healthin mukaan inuliinia sisältävät syötävät lisäävät kalsiumin imeytymistä ja yksi lähde inuliinille on banaanit, joten esimerkiksi kreikkalainen jogurtti ja banaanit ovat hyvä yhdistelmä. Inuliini toimii myös prebioottina ja tasapainottaa ruoansulatusjärjestelmän ”hyviä” bakteereja.
Kalkkuna ja bataatit
Etenkin Yhdysvalloissa kiitospäivän aikaan nautitaan kalkkunaa ja bataatteja yhdessä ja tälläkin ruokaparilla on omat, hyvät terveysvaikutuksensa. Kalkkunassa on sinkkiä, joka on Women’s Healthin mukaan A-vitamiinin oikea käsi. A-vitamiinia on esimerkiksi bataateissa, porkkanoissa ja cantaloupemeloneissa ja se tehostaa vastustuskykyä, parantaa näköä ja antaa iholle hehkun. A-vitamiini tarvitsee sinkkiä muun muassa imeytyäkseen. Tämän lisäksi sinkkiä, jota on paljon lihassa, kananmunissa, merenelävissä ja siemenissä, tarvitaan muuntamaan retinolia verkkokalvoille. Jos et saa näitä tarpeeksi, voi se vaikuttaa silmiesi kykyyn sopeutua pimeään.
Tumma suklaa ja omenat
Punaisissa omenoissa, rypäleissä, sipulissa, valkosipulissa ja persiljassa on kversetiiniä, joka yhdessä katekiinien (antioksidantti, jota on punaviinissä, tummassa suklaassa ja marjoissa) kanssa voi auttaa ehkäisemään sydäntauteja. The American Journal of Clinical Nutrition -journalissa julkaistu tutkimus selvitti, että yhdistämällä näitä ruokia voi estää veritulppia ja tehostaa sydämen terveyttä. Myös omillaan kversetiinit ja katekiinit ovat hyvästä: ensimmäiset voivat helpottaa allergiaoireita ja suojata syövältä, kun taas jälkimmäiset voivat vähentää sydänsairauksien ja tiettyjen syöpien riskiä. Yksi tapa nauttia tummaa suklaata ja omenoita, on dipata punaisia omenoita sulaan suklaaseen.
Mansikat ja pinaatti
Lihasta saatava rauta (hemirauta) imeytyy paremmin kuin kasviksista saatava rauta (nonhemirauta), mutta jos noudatat kasvisruokavaliota, on C-vitamiinista silloin apua. Ravitsemusterapeutti Colemanin mukaan C-vitamiini muuttaa nonhemiraudan helpommin imeytyvään muotoon ja estää raudan imeytymistä häiritsevien ravintoaineiden vaikutusta. Yhdessä tutkimuksessa on todettu, että C-vitamiini parantaa raudan imeytymistä 35 prosentilla. Miten sitten yhdistää rauta ja C-vitamiini? Yksi tapa on pilkkoa mansikoita pinaattisalaattiin.
Vihreä tee ja sitruunat
Myös vihreässä teessä on paljon hyviä katekiini-antioksidantteja, mutta jos et oikein pidä vihreän teen kitkerästä mausta, kannattaa puristaa hieman sitruunasta mehua teen joukkoon, sillä se voi parantaa makua. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa hyvä vaikutus; Purduen yliopiston tutkijat toivat ilmi tutkimuksessaan, että sitrusmehun lisääminen vihreän teen sekaan parantaa kehon kykyä imeyttää teen antioksidantit itseensä.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi