Pakkaa vaatteesi tiiviisti matkalaukkuun – näin onnistut
Tämä video näyttää, kuinka pakkaat vaatteista tiiviin paketin, joka mahtuu helposti matkalaukkuun.
Kun olet lähdössä matkalle, on matkalaukun pakkaaminen yksi haastavimpia ja ikävämpiä osuuksia valmistautumisessa – pakattavia vaatteita ynnä muuta saa pohtia oman aikansa eikä kaikki koskaan tunnu mahtuvan laukkuun kunnolla ja perillä odottaa kasa ryppyisiä vaatteita.
Ahorradorasin YouTube-kanavalla ja Facebook-sivulla on julkaistu video, jonka avulla pakkaamisesta tulee kuitenkin helpompaa ainakin siinä mielessä, että vaatteet mahtuvat laukkuun paremmin.
Videolla asetellaan ensin pitkähihaisia paitoja päällekäin niin, että niiden hihat ovat päällekäin, mutta muuten paidat ovat vastakkaisiin suuntiin. Paitojen päälle pinotaan myös housuja, t-paitoja ja lopuksi sukkia ja alusvaatteita.
Tästä kaikesta taitellaan tiivis paketti, joka on helppo sujauttaa pienempäänkin matkalaukkuun.
Katso jutun yllä olevalta videolta, miten vaatteet kannattaisi pakata reissuun lähtiessä.
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi