Pähkinät ovat ravitsemuksellinen tehopakkaus – näin hyviä terveysvaikutuksia niiden syömisellä on
Useat tutkimukset ovat selvittäneet pähkinöiden hyviä puolia ja niiden syömisestä aihetuvia vaikutuksia.
Pähkinöillä tiedetään olevan hyviä terveysvaikutuksia ja niitä on tutkimuksissakin selvinnyt useita. Newserin mukaan useat suuret tutkimukset ovat paljastaneet, että runsaampi pähkinöiden kulutus johti pienempään kuoleman riskiin, erityisesti sydäntaudin tai syövän takia.
Pähkinäallergiat ovat yleisempiä nykyisin, mutta yksi tutkimus osoitti, että naiset voivat vähentää mahdollisuutta, että omalla lapsella olisi pähkinäallergia, jos he syövät pähkinöitä tai maapähkinöitä raskauden aikana. Lasten allergiariskiä voi myös alentaa antamalla heille pähkinöitä syötäväksi.
Pähkinöissä on myös rasvaa. Tutkimukset ovat kuitenkin osoitaaneet, että pähkinöitä syövät ovat yleensä hoikempia kuin he, jotka eivät syö pähkinöitä.
Newserin mukaan jopa he, jotka ottivat pähkinät osaksi ruokavaliotaan, laihtuivat paremmin kuin he, jotka eivät syöneet pähkinöitä. Tämä luultavasti johtuu siitä, että pähkinöissä on paljon proteiinia ja rasvaa, mikä auttaa välttämään napostelua makeisilla.
Kaiken lisäksi brittiläinen tutkimus selvitti aiemmin, että maapähkinöiden tai maapähkinävoin lisääminen aamupalaan piti ihmiset kylläisenä tasaisen verensokerin kera jopa 12 tuntia. Pähkinöissä on myös vitamiineja ja antioksidantteja.
”Kaikki tämä ynnättynä yhteen tekee pähkinöistä ravitsemuksellisen tehopakkauksen”, Jane Brody kirjoitti New York Times -lehdessä julkaistussa artikkelissa pähkinöihin ja niiden terveysvaikutuksiin liittyen.
Lähde: Newser
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi