Onnellisesti yhdessä olevia pariskuntia yhdistää tämä yllättävä seikka

Osa löytää rakkauden omien kavereidensa joukosta ja toiset taas suhteen aloitettuaan saavat uusia kavereita tutustuessaan kumppaninsa kavereihin.
Tutkimus on selvittänyt kaveripiirien vaikutusta parisuhteeseen. Journal of Social and Personal Relationships -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen mukaan yhtenäisen kaveripiirin jakaminen tekee parisuhteesta vahvemman kuin jos kummallakin on omat, erilliset porukkansa.
Women’s Healthin mukaan tutkijat perehtyivät kahdessa tutkimuksessa korkeakouluopiskelijoihin, jotka olivat olleet vakaassa parisuhteessa neljä kuukautta tai pidempään. Osallistujilta kysyttiin kuinka paljon yhteisiä kavereita heillä oli kumppaninsa kanssa, kuinka paljon aikaa he viettivät tiettyjen aktiviteettien parissa päivittäin ja mitä mieltä he olivat parisuhteensa yleisestä laadusta.
Tutkijoille selvisi, että yhteiset piirit kumppaninsa kanssa omanneet henkilöt tunsivat kumppaninsa läheisemmäksi kuin he, jotka viettävät aikaa eri porukoissa. Lisäksi he kokivat suhteensa vahvemmaksi.
Women’s Healthin mukaan suhde ei kuitenkaan ole täysin tuomittu, jos kummallakin on omat kaverinsa. Tutkimuksessa selvisi myös, että ”jaetut mediakokemukset” – olipa kyse kirjoista, elokuvista tai TV-sarjoista – ennustivat myös vahvempaa parisuhdetta.
Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Haistele näitä, jos olet alakuloinen – tulet huomaamaan suuren eron mielialassasi
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Onko hyvännäköisten ihmisten elämä helpompaa kuin muiden? Tutkimus selvitti asian
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 15 minuutin spagettiateria leviää netissä: Maistuu koko perheelle
- 17-vuotias kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa: Poliisi paljasti karmivan kuolinsyyn
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen
- Nainen halusi antaa lapselleen erikoisen nimen – tuleva isä loukkaantui suunnattomasti
- Kumppanisi haluaa todennäköisesti erota, jos hän kysyy sinulta yhden näistä 7 kysymyksestä
- Nämä 7 asiaa mies pitää sinulta salassa – ja se on hyvä
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- 10 huomaamatonta merkkiä kertovat, että mies pettää sinua
- Näitä 5 asiaa sinun ei kannata koskaan kertoa poikaystävälle
- Silmiesi väri kertoo kaiken tämän hyvinvoinnistasi ja alkoholinkulutuksestasi
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- 6 nerokasta ja huomaamatonta tapaa syödä joka päivä 500 kilokaloria vähemmän
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen