Onko sinulla seksitön parisuhde? Näiden 10 neuvon avulla voit korjata tilanteen
Seksitön parisuhde voi osoittautua pidemmän päälle ongelmaksi.
Vaikka tämä onkin aihe, josta ei välttämättä paljon puhuta ystävien ja muiden tuttavien kanssa, ainakaan julkisesti, on moni meistä seksittömässä parisuhteessa.
Oletko sinä seksittömässä parisuhteessa, vai onko teillä vielä kuumia sessioita makuuhuoneen puolella? Toivottavasti kuulut jälkimmäiseen ryhmään! Seksitön parisuhdekaan ei välttämättä ole lainkaan ongelmallinen, ja tällainenkin suhde voi monella tapaa olla hyvä.
Usein seksittömyys kuitenkin heijastuu muista ongelmista, joita parisuhteessa on, ja siksi olisi hyvä pohtia, mistä oman suhteen seksittömyys johtuu.
Eräässä tutkimuksessa todettiin, että kyselyyn osallistuneista 20 % eli seksittömässä suhteessa. Seksittömän suhteen määritelmä oli, että pariskunta harrasti seksiä vähemmän kuin 10 kertaa vuodessa. On kuitenkin olemassa pariskuntia, jotka eivät ole harrastaneet seksiä keskenään vuosiin.
Asialle voi kuitenkin usein tehdä jotain. Jos haluat palauttaa seksin suhteeseenne, kokeile seuraavia neuvoja.
- Ensimmäinen askel on keskustella yhdessä siitä, haluatteko te kumpikin palauttaa seksin suhteeseenne. Jos haluatte, tehkää yhdessä päätös, että pyritte tähän päämäärään yhdessä.
- Keskustelkaa yhdessä tai terapeutin kanssa siitä, mikä on ajanut teidät seksuaalisesti erilleen, ja mitkä syyt ovat vaikuttaneet siihen, ettette harrasta seksiä.
- Luokaa suhteessanne rakastava, kiltti ja arvostava ilmapiiri. Tehkää toisillenne palveluksia ja näyttäkää, että toinen on teille tärkeä.
- Opetelkaa koskettamaan toisianne uudelleen. Hipaiskaa toista, kun kävelette ohi, silittäkää tai antakaa vaikkapa hieronta.
- Opetelkaa halailemaan toisianne uudelleen, erityisesti alasti, sillä se lisää läheisyyttä välillänne.
- Keskity myös löytämään oma seksuaalisuutesi uudelleen. Masturboi säännöllisesti ja fantasioi villeistäkin asioista. Opettele kuuntelemaan, mikä saa sinut kiihottumaan.
- Kun olet tehnyt kohdan 6, kerro myös kumppanillesi, mitä haluaisit ja mikä saa sinut innostumaan.
- Päättäkää yhdessä seksuaalinen tavoitteenne. Olipa se sitten vaikkapa se, että keskitytte tunnin ajan viikossa pussailemana, koskettelemaan ja antamaan toiselle nautintoa, tai vaikkapa, että alatte harrastamaan seksiä valot päällä. Kuukauden kuluttua voitte asettaa yhdessä uuden tavoitteen.
- Kokeilkaa kolmen minuutin seksileikkejä. Laittakaa ajastin päälle, ja sen aikana toinen saa toivoa, mitä haluaa toisen tekevän itselleen. Vuorotelkaa ja miellyttäkää vuorotellen toisianne. Voit toivoa omalla vuorollasi aivan mitä haluat, olipa se sitten keskustelua, hierontaa tai suuseksin saamista.
- Arvostakaa saavutuksianne ja etenemistänne ja kertokaa tosillenne, kuinka paljon arvostatte sitä, että olette löytäneet toisenne seksuaalisesti uudelleen. Olkaa myös kärsivällisiä, sillä tämä voi kestää toisilla jonkin aikaa, kun taas toisilla eteneminen on nopeampaa.
Kokeile edellä mainittuja neuvoja, jos haluatte löytää toisenne uudelleen!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Your Tango
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi